maanantai 20. tammikuuta 2014

Kriittistä

Meidän digiboksi sanoi eilen lopullisesti sopimuksensa irti. Se on jo tässä pitkin syksyä ja talvea ilmoitellut odotettavissa olevasta tuomiopäivästä, mutta tarkkaa ajankohtaa kukaan ei voinut tietää. Nyt se osaa enää hakea kanavia. Surffailin tuossa uusien boksien perässä ja luulen löytäneeni jonkun järkevän. Saa sitten nauhoitella Mastercheffia. Siinäpä ne tärkeimmät tehtävät sille.

Nakitin Marin ottamaan musta pari kuvaa viikonlopun kahvittelulla. Sitten olin itsekriittinen ja inhosin niistä kaikkia paitsi tätä.

12026437346_1b1b42d540_o

Sopivasti sumea naama ja vain lievästi yliojentunut polvi… Miksihän omat kuvat näyttää aina niin kamalilta? Ihan kuin aivoihin asti ei menisi ymmärrys siitä, ettei aina varmastikaan voi näyttää samalta kuin peilille poseeratessaan. Olen muuten kesän värihurahduksen jälkeen edelleen tykännyt erityisesti valkoiseen pukeutumisesta. Koska kissankarvat näkyy siinä niin paljon vähemmän kuin mustassa! Helpompi näyttää siistiltä aikuiselta eikä epämääräisen karvaiselta, joka on siis totuus. Viihdyn noissa syksyllä hommatuissa laseissa niin paljon että olen käyttänyt piilareitakin tosi vähän. Siihen saattaa kyllä vaikuttaa sekin, etten kerta kaikkiaan vaan saa tilattua uusia linssejä. Aivohäiriö. Tallillakin olen nyt pitänyt paljon laseja, niitä vanhempia. Niissä on napakat silikonityynyt niin ei rillit valahda niin helposti, eikä ole hätiä mitiä vielä uusien piilareiden kanssa. No eipä, mutta ehkä jonain päivänä vielä onnistun.

P1075190P1075188

Nämä pakkaset plus laminaatti saa aikaan sen, että meillä on aika sähköisiä kissoja. Sitten kun ne vetää kunnon painimatsin ja pöllyttää (Lunan) karvoja, tietää kyllä aika hyvin missä kohdassa on matsattu, kun lattiaan liimautuu kourallinen valkoista hahtuvaa. Mutta toisaalta laminaatti on näiden kanssa ihan oikea vaihtoehto. Driftaus sujuu liukkaasti ja jälkiä jättämättä, ja onhan tuo ihan näppärä siivota.

Tarvisin jonkun vapaaehtoisen peliseuralaisen lauantaille. Olin kerran tässä kaudella yksin futsalia katsomassa ja meinasin hajota siihen kun ei saanut kellekään höpistä. Siinä sitten herätin hilpeyttä muissa katsojissa mutisemalla keskenäni ja välillä oli pakko päästä sanomaan ihan ääneen niin manasin sitten erään mustan kissan vanhemmille tuomarin puusilmää (käsipallo erikseen, you know). Mutta kuka tarjoutuisi vapaaehtoiseksi? Ei tarvi edes katsoa peliä, istuu vaan siinä vieressä ja toimii sumuverhona sille että tosiasiassa puhun lähinnä itsekseni. Jos siinä vieressä on joku niin ei näytä ihan niin sakialta. Anyone? Voisin tallitytsejä vähän houkutella,  keitän kahvit tai teetä! Jooko?!

Nyt Draculaa katsomaan. Sleepy hollow oli viimeksi niin pelottava että pitänee ensi kerralla katsella päivänvalon aikaan… Voiko vanhemmiten tulla pelkurimmaksi? Muksuna rakastin kaikkia kauhujuttuja. Hyviä sarjoja nyt kyllä on, suosittelen! Ainakin valoisalla.

6 kommenttia:

  1. Syy siihen, miksi näyttää (mukamas) kamalalta kuvissa omasta mielestä: http://io9.com/why-do-we-hate-seeing-photos-of-ourselves-1450081943?utm_source=hootsuite&utm_campaign=hootsuite (it's the mirrors..)

    Ja mä pelkään sitä päivää kun musta tulee pelkuri, sit mulla ei ole mitään katsottavaa enää (ish) koska katson vaan kaikkea kauhua ja jännittävää (okej ja ps i love youn about kaksi kertaa vuodessa.. niin ja jotain lässyn lää draamoja välillä..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja kun ite näkee peilistä vähemmän niitä todellisia tilanneilmeitä kun nauraa kaikki viis kaksoisleukaa esillä tai puhuu jne.

      Tykkään siitä Draculasta vaikka Jonathan Rhys Meyers on musta aika groussi, ew. Ja Sleepy Hollow on niin supernatural etten tiedä mikä siinä pelottaa mutta joku siinä on kun pitää aivan pidätellä henkeä... Semmosia love to hate -tunteita herättää. Tykkään komedioista niin ei ehkä haittaa vaikka pelkuruus voittais joskus.

      Poista
    2. Mun pitää pistää mieleen noi kaks et alan kattoo joku päivä :) Kiitos vinkistä näin etukäteen! (Jonathan Rhys Meyers omnom :D)

      Poista
    3. Äää sen silmät on niin väärät! Ja jalat! Siitä sarjasta ottasin ennemmin Oliver Jackson-Cohenin, kohtuu mallikas miehenalku.....

      olikohan niitä muita syitä kattoo sarjoja :D

      Poista
  2. Tulipa mieleen että saitteko Kasperin suunnalta telkkarin :-)? Muistelem että jotain sieltä piti teille tulla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu saatiin! On nykyään meidän makkarissa frendien katsomisen apuna :D nekku jaksaa myös katsella siitä varsinkin urheilua. Palloa kiva pyydystää ruudulla :D

      Poista

Kerro!