torstai 27. helmikuuta 2014

Ja nyt taas

Voisiko joku kertoa, mihin nämä päivät ja viikot häviää? Olen virallisesti vanha, kun aika vain katoaa jonnekin. Vaikka eipä siihen seuraavaan vanhenemispäivämääräänkään enää kovin kauaa ole, vaikka just täytin edellisen kerran.

Meillä ei ole enää kissanpentuakaan. Sen tilalle on tullut tuollainen teinieläin.

P2115334

Tämä kyseinen teinieläin jaksaa juosta ja painia ja touhuta vaikka kuusi tuntia putkeen, sitten se sammuu ja nukkuu oikein tosissaan siihen asti, että akku on ladattu ja jaksaa taas kiusata Lunaa. Luna on alkanut ehkä vähän näyttää siltä että sitä rasittaa. Välillä sen varoitusmähmätystä kuunnellessa tulee mieleen että onkohan se sittenkään onnellinen uudesta kaverista? Sitten se kuitenkin menee Nekun viereen nukkumaan ja pesee väkisin sen naamataulun ja ne näyttää sylikkäin kölliessään niin totaalisen tyytyväisiltä (ai että mikä kiusaus kirjoittaa että tyytskäri, mutta en kirjoita!) että taas unohtuu murheet.

P2135350

Tokihan se on jo iso mies, korkeutta on jo Lunan verran ja kovaa vauhtia kasvaa (siitä tulee varmaan joku hirveä mörssäri vielä). Vierekkäin kun ovat kerällä niin huomaa massaeron. Että varmaan on Lunalla rankempaa jaksaa touhuta tuollaisen teinieläimen kanssa kuin sellaisen pikkupalleron. Välillä ne tekee sellaisia ilmaloikkia vastatusten ja toinen lentää selälleen, siinä vähän emäntää hirvittää että koska tulee kunnon sota. Mutta näkeehän niistä että leikkiä se on. Siitä noustaan ja otetaan hirveät lähdöt pitkin seiniä ja ovenpieliä peräkanaa.

P2115330P2115331P2115347

Kevät tekee sen, että kun aurinko nousee aiemmin, niin tekee myös kissaeläin. Luna on joka kevät tehnyt saman, ruvennut aina vain aiemmin hörsköttämään, mutta nyt jotenkin kahden kanssa tuntuu vähintään sata kertaa raskaammalta. En ihan hirveän hyvin muista, koska olisin saanut keskeyttämättä vedellä sikeitä viimeksi koko yön. Tai no siellä Helsingissä yhden yön. On niin raivostuttavan kätevä tuo Luna, avaa melkein oven kuin oven. Laita kymmenen kilon kahvakuula esteeksi niin hänhän punnertaa sen auki. Viikonloppuna olin jo aikalailla valmis ojentamaan molemmat eläimet ensimmäiselle tarjokkaalle, mutta on tässä jo saanut muutaman suloisuusnäytteen niin että rakkaus voittaa…

P2115344P2115346

On ne ihania. Kin.

Nyt kun nousisi tästä ja haukkaisi jotain evästä niin äitylin ei ehkä tarvitsisi odotella autossa kovin kauaa kohta. Luvassa äiti-tytär-laatuaikaa kirppistelyn merkeissä. Hannatic ♥ Äityli!

maanantai 17. helmikuuta 2014

No nyt


Kun Apassionatassa alkoi musiikki soida ja areenalle säntäsi kolme nuorta ruunikkoa leikkimään keskenään villinä ja vapaana ja silminnähden nauttien olostaan, tuli yhdelle ticcelille vähän tippa silmään. Menihän siinä jopa noin 30 sekuntia näytöksen alusta.
Eikä nämä yyravanzaarat kauheasti jääneet kakkoseksi.


Kuvasin jonkun verran näitä pätkiä mutta en halunnut koko aikaa katsella kameran kautta show’ta, joten en aio tätä postaustakaan kuvaspämmätä liiemmälti. Oli aivan mahtava shöy, tekee jo mieli hommata ensi vuodellekin liput.

Koko Apassionata-reissu oli aika ikimuistoinen. Menomatkalla siellä kämmenenkokoisten räntähiutaleiden keskellä ihanan tallinomistajaystäväni kanssa ajellessamme ehdittiin ihan hetki vain jutella, sillä Seinäjoelta Helsinkiin matka kesti vain jotain 11 tuntia. Se saattoi toki pitää sisällään myös pitstopit Horzelle, Hööksille ja vielä kerran Horzelle Ylöjärvellä kaffepaussin lisäksi sekä siihen päälle vielä Ikeaan… Oltiin liikkeellä pakettiautoksi rekisteröidyllä farmarilla, jonka perä oli muuten sen näköinen kuin oltaisiin käyty vähän kaupoilla.

Yövyttiin Helsingissä maailman helpoimman reitin takana ihanan ystäväni luona ja nukuttiin hyvin, kun kerrankin ei tarvinnut väistellä kissoja sängyssä. Siis mä rakastan kun mun hassut kissaeläimet kietoutuu mun jalkoihin joka yö, mutta onhan se joskus vähän vaivalloista. Hyvien yöunien jälkeen ajettiin pari hassua mutkaa sinne Jaffalle ja sieltä uuden elämyksen verran rikkaampina suunnattiin kohti kolmostietä ja päästeltiin aika lailla suoraa päätä kotiin. Kotimatkan aikana meinasi jo vähän jutunaiheet loppua, vaikka ollaan aika lahjakkaita höpisemään tuon matkaseuralaiseni kanssa. Eli toisin sanoen semmonen 34 tuntia menee ihan sujuvasti suu käyden mutta loput kaksi voi puolestatoista vuorokaudesta mennä vähän jo hiljaisemmissa merkeissä. Äitylille ja isukille kiitos kulkuvälineen lainasta, 40 litraa löpöä kuljetti meidät aika edullisesti edestakaisin.

Apassionatan jälkeen onkin viety Hannaticcia aikamoista kyytiä, joten jäi kaiken maailman ystävänpäiväpostauksetkin julkaisematta. Mutta ei se mitään, ehkä nyt taas ehtii. Oon niin jumissa joka paikasta melkoisen tiukan työrutistuksen jälkeen, että on jo kova ikävä verenkiertoa joka paikkaan. Saa nyt katsoa josko jossain vaiheessa pääsisi viimein sinne hierottavaksi asti.

Bis später, nyt äkkiä pois koneelta kun ei pakko ole tässä istua!

perjantai 7. helmikuuta 2014

Come as you are

Kotona töitä tekevänä mulla on tunnetusti ollut aina aika vapaa tämä työvaatetus. Nykyään pyrin siihen, etten ihan yöpaidassa keiku iltapäivään asti, vaan vaihdan edes jonkin toisen paidan ja vedän kotihousut jalkaan. Hiukset voi harjata ehkä jos siltä tuntuu, meikkiä nyt ei edes viitsi harkita ennen kuin tulee aika lähteä jonnekin ihmisten ilmoille. Tämä on ihan yleisesti tunnustettu freelancereiden pulma, eikä ihme – laittaisitko itse farkut jalkaan ja ripsiväriä silmiin jos ei tarvitsisi näyttäytyä työkavereille tai muulle maailmalle?

stylish

Tässä pääsi nyt vain käymään sillä tavalla, että joulukuisista jännittävistä tilanteista, joita en tuolloin tohtinut sen kummemmin kirjoittaa auki, seurasi lisää jännittäviä tilanteita ja nämä jännittävät tilanteet johtivat tuossa pari päivää sitten eräänkin työsopimuksen allekirjoittamiseen. Hain siis yhteen tosi kivan näköiseen työhön ja pääsin haastatteluun (eka jännittävä tilanne). Parin jännittävän ajan jälkeen multa kysyttiin että kuule, jos me ei otettaisikaan sua tuohon mihin hait niin haluaisitko tulla toiselle toimipisteelle yhteen toiseen hommaan, joka sopisi paremmin sulle? No sattui olemaan niin, että se työ kuulosti vielä vähän kivemmalta kuin se alkuperäinen ja nyt oltuani uusiin hommiini perehtymässä olen edelleen ja entistä vahvemmin sitä mieltä. Pesti on osa-aikainen, joten saan jatkaa edelleen yöpaitakääntäjän töitäni täällä kotona, mutta nyt mulla on myös:

  • työmatka (lyhyt ja mukava)
  • työkavereita (tosi kivoilta vaikuttaa)
  • syy pukeutua, siistiytyä ja näyttää ihmiseltä ihmisten ilmoilla
  • pää pyörällä kaikesta uudesta informaatiosta, jota olen imenyt sisääni
  • käsi kipeä muistiinpanojen tekemisestä.

Uusiin ihmistöihin pomo kehotti tulemaan ihan vaan omana itsenäni ja vähän kyseltyäni kuulin että siellä henkilökunta saattaa olla ihan farkuissa, verkkareissa tai neulemekoissa aivan oman tyylinsä mukaan. Toisena perehdytyspäivänä tein itselleni aika vahvan mental noten että pelkässä Marimekon trikoopaidassa tulee ky-ly-mä! Eli marssinen tästä jossain vaiheessa hupparikaupoille tai vastaaville. Firman toimiala kannustaa kohtalaisen sporttiseen lookkiin (vaikka sellaista kukaan ei multa vaadikaan, tuntuisi jotenkin asianmukaiselta myös näyttää siltä että näyttää siltä kuin työskentelisi siellä), joten täytyy varmaankin käydä raidaamassa (onpa tämä nyt suomea tämä teksti…) kirppareiden treenivaatehyllyt hyväksi. Sain pari logopaitaakin, mutta niitä kai käytetään lähinnä joissain tapahtumissa sitten ja ne oli ikkusia pikkusia toppimalleja, joten eivät suorastaan ratkaise viluongelmaa!

Ja voi että millaisen some-kriisin ehdin jo tästä aiheesta kehittää. Kun mua huvittaisi hehkuttaa tätä asiaa aika paljon ja kovaa. Mutta eiköhän tämä meikäläiselle tuttu vihjailulinja saa jatkua, koska minua nyt usein sattuu ahdistamaan liika avoimuus internetissä. Työasiat ei ole ennenkään varsinaisesti kuuluneet tänne niin eivät kuulune jatkossakaan, vaikka jotain viittausta sinne tänne saattaa tullakin.

Mutta arvatkaa nyt kun mulla on vähänkö kivoja töitä enkä malttaisi odottaa että olisi maanantai ja pääsisi taas sinne! Rakastan kääntämistä, mutta on se kivaa kun pääsee välillä pois täältä samojen seinien sisältä ja näkee ihmisiä!

Parteeeeh!

(Ei oikeasti mikään parteh, olen kuin olenkin vähän kipeä ja aamulla pitäisi jo varhain olla auton ratissa. Mutta tälleen henkisesti woop woop!)

Whee!

maanantai 3. helmikuuta 2014

En tuu kipeäksi en tuu kipeäksi

Tiedättekö, kuinka yleensä ihmiset aina tunnollisesti hoitaa aina kaiken stressaavan alta pois ja kun stressi purkautuu, tulee kipeäksi?

No mulla oli pari aika ressaavaa viikkoa tässä ja takaraivossa vielä jäyti yksi vähän keskeneräiseksi jäänyt asia. Perjantaina olin juuri saamassa työt palautettua, kun puhelin soi ja se asia sai vihdoin konkreettisen muodon ja mä sain vahvistuksen ja varmuuden ja luvan olla murehtimatta sitä asiaa enää. Sitten alkoikin vähän kurkussa jo kohta kaihertaa ja nyt mä yritän kertoa kropalleni että en aio tulla kipeäksi en aio tulla kipeäksi en kerta kaikkiaan aio!

Huomisen klo 13 jälkeen mulla on lupa pari päivää ottaa vaikka saikun kannalta, mutta lauantaina koittaa lähtö Helsinkiin ja Apassionataan ja silloin saisi kaikin mokomin olla vaikka ihan terve. Siellä on mm. näitä Jadan sukulaisia näytillä ♥

show_picture_2show_picture_4

kuvat Apassionata.com

Niin että tiedoksi nyt vaan kaikille, en tule kipeäksi en tule kipeäksi en tule kipeäksi en!