perjantai 7. helmikuuta 2014

Come as you are

Kotona töitä tekevänä mulla on tunnetusti ollut aina aika vapaa tämä työvaatetus. Nykyään pyrin siihen, etten ihan yöpaidassa keiku iltapäivään asti, vaan vaihdan edes jonkin toisen paidan ja vedän kotihousut jalkaan. Hiukset voi harjata ehkä jos siltä tuntuu, meikkiä nyt ei edes viitsi harkita ennen kuin tulee aika lähteä jonnekin ihmisten ilmoille. Tämä on ihan yleisesti tunnustettu freelancereiden pulma, eikä ihme – laittaisitko itse farkut jalkaan ja ripsiväriä silmiin jos ei tarvitsisi näyttäytyä työkavereille tai muulle maailmalle?

stylish

Tässä pääsi nyt vain käymään sillä tavalla, että joulukuisista jännittävistä tilanteista, joita en tuolloin tohtinut sen kummemmin kirjoittaa auki, seurasi lisää jännittäviä tilanteita ja nämä jännittävät tilanteet johtivat tuossa pari päivää sitten eräänkin työsopimuksen allekirjoittamiseen. Hain siis yhteen tosi kivan näköiseen työhön ja pääsin haastatteluun (eka jännittävä tilanne). Parin jännittävän ajan jälkeen multa kysyttiin että kuule, jos me ei otettaisikaan sua tuohon mihin hait niin haluaisitko tulla toiselle toimipisteelle yhteen toiseen hommaan, joka sopisi paremmin sulle? No sattui olemaan niin, että se työ kuulosti vielä vähän kivemmalta kuin se alkuperäinen ja nyt oltuani uusiin hommiini perehtymässä olen edelleen ja entistä vahvemmin sitä mieltä. Pesti on osa-aikainen, joten saan jatkaa edelleen yöpaitakääntäjän töitäni täällä kotona, mutta nyt mulla on myös:

  • työmatka (lyhyt ja mukava)
  • työkavereita (tosi kivoilta vaikuttaa)
  • syy pukeutua, siistiytyä ja näyttää ihmiseltä ihmisten ilmoilla
  • pää pyörällä kaikesta uudesta informaatiosta, jota olen imenyt sisääni
  • käsi kipeä muistiinpanojen tekemisestä.

Uusiin ihmistöihin pomo kehotti tulemaan ihan vaan omana itsenäni ja vähän kyseltyäni kuulin että siellä henkilökunta saattaa olla ihan farkuissa, verkkareissa tai neulemekoissa aivan oman tyylinsä mukaan. Toisena perehdytyspäivänä tein itselleni aika vahvan mental noten että pelkässä Marimekon trikoopaidassa tulee ky-ly-mä! Eli marssinen tästä jossain vaiheessa hupparikaupoille tai vastaaville. Firman toimiala kannustaa kohtalaisen sporttiseen lookkiin (vaikka sellaista kukaan ei multa vaadikaan, tuntuisi jotenkin asianmukaiselta myös näyttää siltä että näyttää siltä kuin työskentelisi siellä), joten täytyy varmaankin käydä raidaamassa (onpa tämä nyt suomea tämä teksti…) kirppareiden treenivaatehyllyt hyväksi. Sain pari logopaitaakin, mutta niitä kai käytetään lähinnä joissain tapahtumissa sitten ja ne oli ikkusia pikkusia toppimalleja, joten eivät suorastaan ratkaise viluongelmaa!

Ja voi että millaisen some-kriisin ehdin jo tästä aiheesta kehittää. Kun mua huvittaisi hehkuttaa tätä asiaa aika paljon ja kovaa. Mutta eiköhän tämä meikäläiselle tuttu vihjailulinja saa jatkua, koska minua nyt usein sattuu ahdistamaan liika avoimuus internetissä. Työasiat ei ole ennenkään varsinaisesti kuuluneet tänne niin eivät kuulune jatkossakaan, vaikka jotain viittausta sinne tänne saattaa tullakin.

Mutta arvatkaa nyt kun mulla on vähänkö kivoja töitä enkä malttaisi odottaa että olisi maanantai ja pääsisi taas sinne! Rakastan kääntämistä, mutta on se kivaa kun pääsee välillä pois täältä samojen seinien sisältä ja näkee ihmisiä!

Parteeeeh!

(Ei oikeasti mikään parteh, olen kuin olenkin vähän kipeä ja aamulla pitäisi jo varhain olla auton ratissa. Mutta tälleen henkisesti woop woop!)

Whee!

2 kommenttia:

  1. Jee onnee! Itsekin tiedän miten mahtavalta tuntuu saada duunikavereita kun on kauan tehnyt käännöshommia ja vaan istunut kotona hehe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oon täs ihmetelly että mikä ihmisiä vaivaa ku ikinä tämmösiin isoihin uutisiin ei kukaan reagoi mitenkään :D:D sit ku kirjottaa jotain taattua höpönlöpöä niin kaikki hihkuu jotain randomia :D

      Poista

Kerro!