maanantai 31. maaliskuuta 2014

Eläinpihan terapiaeläimet

Eilen oli jännä päivä, kun keskimäärin perinteiselle tallireissulle lähtikin Marin lisäksi mukaan eräs heppaterapian tarpeessa ollut tyttönen. Oli kameroitakin kaksin kappalein, kun kiipesin Tyynen selkään ja aloin jumpata sen kanssa. Eläinpiha sen sijaan näytti taas parhaat puolensa – oli kissat ja koirat, kissat ja hevoset, koirat ja koirat… Siinä eläinrakkaudesta kärsivän naama rasittuu hymyilemisestä, kun nelijalkaisilla on mukavaa. Tämän postauksen kuvat on varastettu Marilta. Luvan kanssa. Koska Mari on niin kiltti.

IMG_4500

Jada sai vähän tällaisen kevyemmän kyytiläisen tällä kertaa. Syltty on eläinpihan (eli siis ihan sen meidän tallin) toistaiseksi uusin tulokas, sellainen Nekkua kuukauden vanhempi pitkäkarvakissaeläin. Sen mielestä Jada oli jotain maailman ihaninta, se kiehnasi tuolla selässä vaikka miten kauan ja leipoi toisen selkää. Harmillisen liukas nukkumapaikka oli, ei oikein meinannut pysyä siellä vaikka miten hyvin asetteli itsensä maate.

IMG_4513

Paikalle saapui myös Neo the Westie. Se oli Syltystä aika jännittävää. Ja kissa Neosta.

IMG_4571

Tiina oli kaupunkilainen eikä laittanut villasukkia keskelle lakeuden viimaa. Onneksi emäntä tarjoili myöhemmin teetä koko sakille.

IMG_4610

Tyyne ei tarvinnut villasukkia, kun sillä on aikamoiset villahousut jalassa ihan omasta takaa. Sen mielestä oli superhauskaa, että pääsi jumpalle mun kanssa, ekojen väistöjen jälkeen se tarjosi koko repertuaaria – käännytäänkö, väistetäänkö, taivutetaanko, tekisinkö piruetin vai mitä saisi olla?! Saanhan palvella? Tyyne on niin hasu hepa. Sen teki hiiweesti mieli juosta kovaa, joten annoin luvan ottaa parit spurtit. Häntä vaan pyörähti ja mentiin ympäri kenttää minkä ehdittiin. Omistaja nauroi vieressä, voi että tuo talli on kyllä tehnyt mun elämälle niin paljon ihmeitä. Vedin muuten aika ilmeellä koko treenin, repeilin paluumatkalla pariin otteeseen kuvia tutkaillessani aika huolella. Täytyy varmaan ottaa jotain pokerinaamatunteja jos meinaan ruveta vielä jotain kisoja kahlaamaan.

IMG_4786

Neo ja Rene aiheutti Tyynelle pari harmaata harjajouhta riehumalla siinä kentän laidalla. Varmaan parikymmentä minuuttia siinä touhusivat eikä pouni tuumannut mitään, mutta sitten yhtäkkiä se hoksasi että hetkinen, nuo on susia ja mä olen saaliseläin; mun kuuluu säikähtää niitä. Sitten voikin taas olla niin kuin ei mitään.

Tänäänkin mulla oli heppatic-päivä, kun käytiin kolmen nelivedon voimin melkein kahden tunnin maastolenkillä pilateksen päälle. Olihan mukavaa sekin. Huomenna piti olla valmennus, muttei olekaan, joten joudun ehkä viettämään pelkästään kissaeläimillä vahvistetun päivän. Ei kyllä haittaa se lain, kissaeläimet täällä kotona on aika kivoja myös. Tiedättekö, kun sitähän on tutkittu, että jo eläinten katseleminen laskee verenpainetta (paitsi jos todella pelkää eläimiä). Ja mulla on vähän turhankin alhainen verenpaine. Että varmaan se kun aivan ottaa sydämestä kun tyypit on niin suloisia, on oikeasti mun sydän joka yrittää sanoa että hei lakkaas katselemasta niitä eläimiä tai pyörryt ja katselet niitä vaan unikuvissa jatkossa.

Huomenna saattaa olla aika käydä kurkistamassa, olisiko jossain kaupassa mulle uutta pilatesrullaa. Mitään traktorinrengas-rumblerolleria en aio hommata (Tiina!), mutta tuo mun omani alkaa olla aika entinen kiitos Nekun. Pitää varmaan säilyttää sitä uutta jossain komerossa turvassa teräviltä kynsiltä.

Mun ei pitäisi alkaa postailla illalla, koska tämä menee aina kauheaksi harhailuksi enkä pääse koskaan tästä koneelta enää pois.

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Kato tänne

13471620623_e9343a3236_b

Ette arvaa, miten nyt on helpottunut olo. Sain ison työn käsistäni ja parin viikon pakerruksen pakettiin eilen illalla ja tänään varasin työaikani yhdelle pienemmälle hommalle ja yhdelle isolle ahdistuskohtaukselle eli veroilmoitukselle. Ja kuinka ollakaan, enää ei ahdista, hommat on hoidettu ja pääsin kirmaamaan oikein kaupungillekin ilman kiviä niskassa. Kävin penkomassa josko löytäisi huomisiin 13+3-vuotispippaloihin jotain vietävää ja löytyihän sitä. Lisäksi löytyi yksi hämmentävän blondi Mari, jonka kanssa kiusattiin taas kerran Coffee Housen henkilökuntaa, juotiin jättimukit inkivääriteetä ja herätettiin pahennusta nauramalla (kovaan) ääneen Maryn lenkkikohtaamiselle… anteeksi ja kiitos kaikille osapuolille.

Huomenna on toki vielä työpäivä ja kieltämättä vähän jännittää taas, vaikka jo aika varmoin ottein uusia töitäni hoidankin.

Voisin perjantai-illan kunniaksi vähän rullailla vielä pilatesrullalla ja testata, onko siitä enää mihinkään. Ystävämme Nekku nimittäin tuossa yksi yö oli keksinyt sille muutakin käyttöä ja sille oli ilmestynyt hieman… tekstuuria pintaan. Ja lattialle ämpärillinen neonkeltaisia hötöjä. Kiitti Nekku, en etsinytkään sitä rullaa kovin kauaa silloin viime vuonna.

Noni ei mulla muuta, heippa. Kun ei juttu nyt oikein luista niin ei pakoteta. Hauskaa viikonloppua kaikille ja pus pus!

Ps. tykkään taas ratsastuksesta btw.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Hi my name is whatever you call me

Viimeaikainen ratsastusinnostus teki viikonlopun kisatouhuissa melkoisen mahalaskun ja tuumasin jo, että myyn kaikki Pikeurit ja rupean hiihtämään. Olisipa tasan itsestä kiinni, kulkeeko suksi täysillä vai mummovauhtia eikä kultaisesta keskitiestä tarvitsisi neuvotella 600-kiloisen tuulella käyvän otuksen kanssa. Sitten mun mentorini T sanoi että älny, ja päätin että ehkä tässä vielä on joku tolkku joskus. Huomenna menen Sipen kanssa köpöttelemään suosikkimaastoihin auringonpaisteessa ja muistan taas että miksi on niin hemmetin kivaa harrastaa ratsastusta. Tavoitteellisesti.

Tämä viikko on aika tiukka noin työpoliittisesti. Arjen paahdan käännöstä ja viikonloppuna saan mennä pönöttämään maksusta näiden seinien ulkopuolelle. Jossain välissä pitäisi inha veroilmoituskin tehdä, ahistus!

P9174680

Välillä olisi varmaan ihan tervettä nousta tästä koneelta ja touhuta jotain muuta, mutta taidan olla jumissa. Samaten mun päässä on jumissa pari biisiä. Niitä täällä kailotan naapureiden iloksi omina sovituksina (sen mukaan, montako värssyä muistuu mieleen). Hirveästi on muuten tanssituttanut viime aikoina! Mietin, mahtaisiko joku tanssillinen jumppahomma yhtään tyydyttää sitä tarvetta vai tulisiko siitä vain hölmö olo… Yhtään ei varsinaisesti helpottanut se, että yksi mun uusista työkavereista on kilpatanssiseurasta tuttu ystävä 20 vuoden takaa, kun oltiin molemmat vielä lapsisarjalaisia. Ehkä mä ängen jonnekin zumbaan purkamaan lattarit pois järjestelmästä hetkeksi aikaa.

Nyt taitaa nälkä ajaa porsaan ylös koneelta. Saattaa myös olla tarve järjestää eteisen kengät, jotka Nekkutic on asetellut huolella oman mielensä mukaan. Luna teki samaa pienenä. Mitenhän ne osaa olla niin samanlaisia, vaikka ovatkin ihan erilaisia?

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Touhutic

Meillä on täällä jo iltapäiväviidestä ollut tuollainen touhuava pikkukissa. Ei tunnu yksi eilen tehty leikkaus niin missään.

Ehdin jo säikähtää, kun se heräsi eläinlääkäriltä lähdettäessä jo autossa. Olin aika varma että nyt se on saanut liian vähän huumeita ja saanut jotkut kauheat leikkaussalitraumat, mutta sitten mulle vakuutettiin että se on ihan normaalia ja yksilöllistä se heräämisaika. Luna on vedellyt sikeitä molemmilla nukutuskerroilla vähintään sen neljä tuntia kotiinpääsystä, mutta Nekku se katseli pää pystyssä jo kotimatkalla. Toki sitten kotona se torkkui ensin kuljetuslaatikossa pitkään, kävi välillä istumassa lattialla silmät ristissä ja mönki takaisin koppaan. Sitten se kävi hiekkalaatikolla pissalla ja jäi niin viluisen näköisenä kyhjöttämään lattialle, että nostin sen omalle rakkaalle viltilleen ja peittelin sinne. Siellä se tyytyväisenä veteli sikeitä mun kainaloisena pari tuntia ja sitten vaati ehdottomalla päättäväisyydellä ruokaa ja rupesi touhuamaan. Eikä juuri ole lopettanut sen jälkeen, aina niiden pitää ottaa sitä nukutusta takaisin välttelemällä paikoillaan oloa seuraavat 24 tuntia.

Vähän se on ollut ekstramäärin hellyydenkipeä tänään. Suukkoja ja hoitoa saa pikkumieheltä yllin kyllin. Se siis ei niinkään jää syliin rapsuteltavaksi vaan kiehnaa, suukottaa ja hoitaa mua kaikin keinoin. Hiustenpesua, sormien pesua jne. Raukka on vähän suloinen ♥

Eläinlääkäri kysyi, onko hän kenties venäjänsininen. Sitäpä tässä on mietitty itsekin kieltämättä. Mutta taitaapa tuo soininsininenkin olla ihan kelpo kissarotu meikäläisittäin.

P3215519P3215527P3215517

Tällaisia viimeisen kaltaisia kuvia tuli muuten parikymmentä. Se on nyt jotenkin ihan täynnä energiaa ja rakkautta ja leikkiä.

Juttelin hoitajan kanssa siinä hetken ja surkuttelin miten raasu se pikkuinen onkaan taju kankaalla. Hän tuumasi että ei ole kauaa pikkuinen, yli kolme kiloa jo tässä vaiheessa painoa ja odotettavissa puolet lisää. Niin kuin olen tassujen koosta jo aiemminkin päätellyt, meidän soininsininen ei ehkä enää muistuta siroa venäjänsinistä kasvettuaan täyteen mittaansa. Ehkä ennemmin keskimäärin kahta venäjänsinistä samassa nahassa. Yksi lempeä jättiläinen siis perheen kissoihin lisää, tuolla Kääpiölinnassahan asustaa maailman ihanin Tikru, jonka kunnioitusta herättävä ulkomuoto ja suukkoherkkyys ovat ehkä hienoin yhdistelmä eläimessä ♥

Täällä siis touhutaan ja nuohotaan isäntäväen perässä. Lunalla meinasi olla tylsää eilen, kun kaveri oli vähän tokkurassa. Onneksi leikkiseura on jo palautunut omaksi itsekseen. Hasut kisat. Pusuja kaikkien viikonloppuun!

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Hyvää ja kaunista

Mun ajatukset on viime aikoina pyörineet paljon tuolla 7 kilometrin päässä valkoisenkirjavissa tunnelmissa. En vieläkään oikein voi uskoa, että mulle on annettu joku maailman ihanin hevonen käyttöön. Olin tänään katsomassa sen valmennusta ja sain vähän ideoita omaankin treeniin. Jotenkin koko kunnianhimo tämän lajin suhteen on nyt ihan eri tasolla, kun tästä voisi oikeasti vaikka tulla vielä jotain.

Samalla mun intoni kirjoittaa erillistä blogia näihin asioihin liittyen on laskenut. Mutta en edelleenkään usko että tämä on oikea paikka treeniraporteille, joten ehkä se into vielä löytyy. Koska tämä nyt on luultavasti aika iso osa mun elämää jatkossa, täälläkin varmaan vilahtelee kimo-tiikeri-leopardi-kavioeläin (ja ehkä muunkin väriset mussukat) aina välillä. Tein muuten vakaan päätöksen, että alan nyt suunnitella treenejä tarkemmin tavoitteiden mukaan. Mulla on sellainen teepaita, jossa lukee Royal Equus Ambitious Riders ja mulla on sellainen olo että nyt se tarkoittaakin jotain mun päällä.

P3165429P3165435P3165444P3165500

Sain tuon yhden proo-kuvaajan tallikaveriksi sunnuntaina ja löin sille omankin kamerani käteen. Kuvien copyright siis Märi Höö! Sillä on onneksi kauhea kuvausinto nyt päällä ja se on aika rakastunut tuohon Sipeen ja sen sijaintiin niin toivon lisää kaverikuvia myös tulevissa jaksoissa :)

Muutenkin on nyt aika hyvä meininki tässä elämässä. Työrintamalla pitää suorastaan kiirettä, heppamessut on kohta ja mulla saattaa olla jopa rahaa ostaa sieltä jotain pientä kivaa, kevät tulee ja valo se vaan lisääntyy. Ihan jännää olla minä just nyt.

Vähän kyllä tietysti huolestuttaa. Nekku-Petteri menee torstaina luovuttamaan perhekalleutensa eläinlääkärin vähemmän hellään huomaan ja voi että kun tälle yhdelle apinalle tuli niin heti suru puseroon. Minun pikkuseni, vauvani armaani, saa kohta kipeää ja minä aiheutan sen. Ja se vaan pahaa aavistamatta täällä touhuaa iloisena ja suukottelee perhettään tietämättä että emäntä soitti kamalaan paikkaan jossa on piikkejä ja veitsiä.

P3165514

Negu on ihan btw maailman ihanin pieni poika. Sillä on niin isot tassukat että se uhkailee kasvaa suureksi ja komiaksi. Toistaiseksi se on vielä pieni ja komia. Ja mun niin sattuu sydämeen aina kun katson sitä eikä se tiedä että olen paha ja suunnittelen sen pään kassien menoksi asioita. Vaikka miten kuka nyt selittäisi että pojat toipuu nopeasti eikä siihen satu koska kipulääke ja tämä on kaikille parasta ja hyväksi ja hyödyllistä ja järkevää niin voi kuulkaa kun joskus järki jää eläinrakkauden aiheuttamalle pöpiydelle pahasti kakkoseksi ja minä se vaan säälin pientä reppanaa.

Vaikka Mari kyllä justiin meni paljastamaan maailmalle, että oon oikeasti ihan älykäs. Nyt mulla on kauheat paineet kirjoittaa pelkkiä asiapostauksia ilman puhekielisyyksiä. Not.

Ja nyt esitän osaavani syödä järkevästi ja askartelen salaatti-illallisen. Ihan ei ole kellokaan vielä aivan totaalisen liikaa.

Ps. Heppaheppa! Miau!

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Muista

Tässä on viime aikoina kovasti muistuteltu siitä, että kannattaa vähän miettiä, mistä valittaa. Elämästä ei koskaan voi tietää, joidenkin tarina loppuu äkillisesti tai vakava sairaus voi muuttaa koko perheen ja ystäväpiirin mielialan sekunnissa.

Esimerkiksi tässä viikolla marisin T:lle jostain hölmöstä työjutusta joka oli vähän hankalasti järjestetty. Olin kyllä koko ajan kiitollinen siitä, että sain työn kaikkine hölmöyksineen, mutta turhautti. Pari tuntia myöhemmin sain tietää erään läheiseni päätyneen ambulanssilla sairaalaan. Viime yönä luin viestin, jossa kerrottiin lapsuudenystäväni lasten joutuneen kolariin. Nyt yksi lapsista on julistettu kuolleeksi. Olipa muuten merkittävä juttu se hankala työhomma.

Hyvä ystäväni elää pienen leukemiaa sairastavan poikansa kanssa sellaista arkea, jossa ei voi suunnitella huomista. Kun kuulin diagnoosista, juoksin monta päivää ympyrää yrittäen keksiä vielä jotain miten voisin auttaa, vaikken tietenkään voi. Siinä kohdassa oma kireä taloustilanne alkoi äkkiä tuntua vallan siedettävältä.

Joutuipa yksi ystäväni lopettamaan rakkaan koiransa viime viikolla. Ei ehkä voi verrata lapsen menettämiseen, mutta perheenjäsen sekin oli ja meille kaikille rakas ja tärkeä osa pihapiiriä.

Nämä on muun muassa niitä syitä, miksi en tahdo marista blogissa turhista asioista, edes vitsillä. Joskus ne pienet ja hölmöt asiat kasaantuvat niin, ettei voi vastustaa pientä purkausta, mutta silloinkin muistan ja tiedostan, että ne on oikeasti pieniä asioita.

En tiedä, lukeeko lapsuudenystäväni tätä koskaan, mutta ajattelen teitä. Ja arvostan jokaista päivää, jonka saan elää edes kohtuullisen terveenä ja soittaa äidille, isälle ja veljille koska vain.

Oliko se oikeasti niin paha juttu, mistä viimeksi teit suuren numeron?

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Uutta jännää

Viikko ja viisi tuntia sitten kävelin pilatestunnilta kotiin, jäin hetkeksi suustani kiinni ja yhtäkkiä kuin salama kirkkaalta taivaalta yksi mun pitkäaikainen unelma toteutui. Sellainen asia, josta olen haaveillut jo kauan ja vähän naureskellut sille, että saahan sitä aina haaveilla, mutta tuskinpa kovin on todennäköistä että ilman isompaa tyrkyttämistä koskaan näkisin sitä päivää. Ja sitten parin sattuman summana löysin itseni win-win-tilanteesta, jossa mulla on allani uusi, tasokas hevonen ja hevosella on uusi, tasokas ja omistajalle tuttu ratsastaja. Tuosta noin vaan yhtäkkiä moi.

Ollaan nyt käyty Sipen kanssa treenaamassa kahdesti ja jos oikeiden nappuloiden löytymistahti on tämä, mun täytyy varmaan ruveta miettimään että vieläköhän niitä aluelupia saisi jostain itkettyä! Vaihdoin juuri vuodenvaihteessa seuraakin, koska laskeskelin toisen seuran jäsenyyden kannattavan paremmin, sillä enää pariin vuoteen ei ole tullut hengattua niillä markeilla, joilla vanhan seuran jäsenyydestä on etuja. No tullos maaliskuu ja olen taas kävelyetäisyydellä kahdesta maneesista ja isosta kentästä… kai se on maksettava siis se vanhankin seuran jäsenmaksu, sillä aika äkkiä se maksaa itsensä takaisin.

Mun kaikki hepastelukaveritkin on ihan fileissä tästä asiasta. Heppatic! Meistä voi tulla vaikka miten hieno pari vielä, nyt eikun kovaa treeniä vaan. En varmaan vieläkään pysty ostamaan itselleni mitään uutta kivaa, koska nyt on 1-2 syytä käydä valmennuksissakin… Iik ja apua ja tiedättekö kun ihan jännittää ajatellakin koko hevosta!

Sipe on puolalainen pv-ruuna ja kovasti vielä kehityskelpoinen vaikka tasoa löytyy nytkin jo. Tuolla videonpätkällä nyt ei esitetä mitään ihmeellistä, mutta musta on aika hienoa, miten näppärästi ja hyvässä yhteisymmärryksessä asiat vaan loksahtelee sen kanssa paikoilleen. Kuin JÄNITÄVÄÄ, en kestä! Lisää meidän edistyksestä voi lueskella jatkossa Lilystä, mutta tällaiset uutiset oli pakko jakaa kaikkien kanssa. Heppaheppa!

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Testissä PrimaCat Ultra Compact

Sain PrimaCatilta testiin uutta Ultra Compact Lavender –mikrohiekkaa. 8 kg säkki tyhjeni noin kuukaudessa meidän kahden karvajalan käytössä. Uskon vahvasti siihen, että kissanhiekka jos joku on sellainen asia, mihin kannattaa kiinnittää useamman kissan talouksissa huomiota, joten tämä oli minullekin oikein kiva testi!

Hiekkapussin kyljestä poimittuja lupauksia:

  • Laventelintuoksuinen
  • 100 % luonnollinen
  • Erittäin imukykyinen
  • 99,9 % pölyämätön
  • Erittäin kiinteästi paakkuuntuva.

P3055386P3055379

Testiryhmämme on todennut tämän olevan kyllä luultavasti parasta markettihiekkaa, mitä on nähty. Hiekka ei pölyä, mistä todella iso plussa! Se todellakin tekee tiiviitä paakkuja ja siivoaminen on helppoa. Lupauksista huolimatta hiekka ei kyllä mielestäni tuoksu laventelilta ollenkaan, joten laventelin tuoksusta tykkääminen ei ole mikään ehto tämän hiekan hankinnalle! Siitä on myös hajustamaton versio, jos tahtoo vetää varman päälle.

Ainoaksi todelliseksi miinukseksi Ultra Compactissa nousi testikäytössä sen hajunsidontakyky. Minun nenäni alkoi jo aika pian ilmoitella siitä, että siinä tämä hiekka ei kuitenkaan pärjää eläinkaupan hiekoille. Myös herkkänokkainen Luna tiedosti tämän ja alkoi vähän protestoida. Nekkua tuntuu kyllä muutenkin haittaavan hajut melko paljon, sillä se on suorastaan neuroottinen kuopsuttelija (myös ruokakupilla), joten siitä nyt on vaikea sanoa, viettikö se laatikolla peitellen enemmän vai vähemmän aikaa. Sanoisinkin että ehkä tämä hiekka sopii parhaiten yhden kissan talouksille, jo meidän kahdella kissalla sen raikkaus alkoi selkeästi kärsiä. Käytin siihen myös PrimaCatin omaa kissanhiekkaraikastetta, jonka olen itse aiemmin ostanut, ja lisäsin kikkakolmosena myös yleensä hyvin toimivaa ruokasoodaa, mutta ei niistäkään ollut sanottavasti apua.

Tämän hiekkapussin myyntihinta on 10 euron molemmin puolin kaupasta riippuen, joten sanoisin että hinta-laatu-suhteen olevan ihan hyvä. Jos esimerkiksi lähistöllä ei ole eläinkauppaa tai ostoksille ei pääse niiden lyhyempinä aukioloaikoina, suosittelen ehdottomasti tätä hiekkaa muiden markettilaatujen sijaan. Sen kilohinta ei kuitenkaan ole merkittävästi hyvää eläinkaupan hiekkaa alempi (esim. Extreme Classic ~21 €/15 kg), joten kannattaa miettiä, mikä sopii omiin tarpeisiin parhaiten. Tiedän että niinkin voi käydä, ettei kerta kaikkiaan akuutin tarpeen tullen pystykään sijoittaa yli kahtakymppiä kissanhiekkaan ja silloin tällaiset hyvät vaihtoehdot ovat kullan arvoisia.

Jos lukijoita kiinnostaa, voisin järjestää myös arvonnan aiheesta. Huikkaa kommenttiboksiin, jos tahtoisit oman Ultra Compact –säkin. Kissattomatkin varmaan tuntevat jonkun, jolle sellaisen voisi lahjoittaa :)

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Rakkauskynnet

Lauantaina oli sellainen tapahtuma, kun yksi Musta Kissa sanoi lastensa äidille tahdon. Tätä oli juhlistettava ehdottomasti rakkauskynsillä.

P3015373

Tämä rakkausinspiraatio sai alkunsa vähän aikaa sitten, kun silmäni kohtasivat kynsilakkahyllyssä violetin glitterin. Näin heti sieluni silmillä, miten syötävän suloista olisi tehdä hopeaiselle pohjalle violetit glittertipit. Tämähän on siis suunnilleen ainoa kynsipoliittinen temppu, jonka osaan ja toistankin sitä riemuidiootin hartaudella vain noin joka lakkauksessa. Jännitin ilman swatchia että toimiikohan se niin kuin toivoin ja voi sitä ihanaa tunnetta, kun kotona paljastui että se on juuri oikeanlaista.

P3015371P3015372

Joskus halvat kynsilakat voi olla ylisiisti juttu.

Sattuipa sitten niin, että Mari toi mulle tuliaisia Turusta juuri sopivasti ennen häitä ja tietysti uutta sydänlakkaa piti päästä hyödyntämään juhlan kunniaksi. Siis jos hallussa on uusi pullollinen sydänlakkaa ja tulossa on rakkauden juhla, ei tilaisuutta voi päästää lipeämään kynsistä. Tuo lakka on hirweän hitaasti kuivuvaa ja vähän tuskastuttavaa, mutta onneksi testasin sitä etukäteen ja osasin varata vähän kärsivällisyyttä ja sydämienongintatarmoa.

P3035375

Käytössä siis pohjalla H&M WIntersky, tipeissä H&M Look Sharp ja sydänhömppäilynä Gina Tricot 155 Hearts. Kissankarvat kaupan päälle ja valaisukeinona jotain hyvin luovaa, sillä meidän taloudesta on palanut vain suunnilleen joka lamppu yhtä aikaa. Aina ne kans palaa kaikki kerralla.

Mä niin tykkään noista kynsistä! Ihan ilman noita sydänhötöjäkin. Tämä on ihan suoraan sanottuna yhden sortin toteutunut kynsiunelma, koska kynsielämässä voisin käyttää pelkästään hopeisia ja violettisia sävyjä, kunhan vähän jossain on glitteriä. Lisäksi nämä on pysynyt tosi hyvänä jo monta päivää, ainoastaan oikean käden keskisormi on ottanut osumaa. Tökin sitä kyllä kaiken aikaa jonnekin, ihme että koko kynttä on enää jäljellä.

Itse häätkin olivat kivat, vaikkei kukaan huomannutkaan mun kynsiä. Tai ei ainakaan ääneen kommentoinut. Törmäsinpä vanhaan luokkakaveriinkin ja vaihdettiin numeroita, jos vaikka tulisi törmäiltyä ihan tahallaan vielä joskus. Siinä mietittiin että niin sitä vaan ollaan kaksi kertaa niin vanhoja kuin silloin yläasteella.

Voi että kuulkaa kun mua jännittää nyt niin paljon etten enempää pysty tarinoida. Menen huomenna testaamaan jotain komiaa ja ihanaa ja jännittävää enkä nyt oikein malttaisi odottaa. Ja tämä tärkein juttu tietty, että mitähän päällekin laitan ja iiks.