keskiviikko 20. elokuuta 2014

Back

Täällä ollaan taas, vanhassa kämpässä. Muutosta on jo aikaa monta päivää, mutta tavarat on edelleen ihan hujan hajan. Kahvakuula keskellä olohuoneen lattiaa.

P1015948

Joo, otin siitä kuvan enkä esim. siirtänyt sitä samalla energialla.

Eihän täällä ollut oikein siivottu, kuten pelkäsin. Lattiat oli pyyhitty, mutta eipä se oikein remonttisiivosta käy. Joten kaikki on jynssättävä puhtaaksi ennen kuin voi mitään laittaa kaappiin. Mulla on kaksi työtä ja hevosvelvollisuuksia, ain’t nobody got time for this!

P1015949

Kirjahyllystä tuli TV-taso. Tulee siitä vielä kirjahyllykin, kunhan nuo Atrian-laatikot ehtivät luovuttaa sisältönsä eteenpäin. Hiton Mari kun on mennyt puhumaan viime aikoina suorista linjoista ja kultaisista leikkauksista kuvissa ja minähän tunnetusti en jaksa paljon editoida kuvia. Nyt vaivaa kun tuossa kuvassa ei ole ainuttakaan suoraa kulmaa!

On tämä melkoista höykytystä vaan just nyt. Yritän saada aikaan viikonloppuna vähän äksänä makaamista ja jotain mahdollisimman hömppää. Muu aikaansaaminen olkoon täysin huvituksen varassa. Vaatteita voisi jossain vaiheessa vähän varmaan yrittää purkaa, ettei enää kovin monta päivää tällä samalla tunikalla tarvisi hiihtää, mutta en ota kyllä siitäkään mitään paineita. Muu maailma prässää, minä litistyn, joten itse ei varmaan tarvitse enää paineistaa.

Oli tarkoitus käydä tänään edes lenkillä, mutta jotenkin istuinkin töissä tähän asti ja nyt rustaan jotain postausta. Ensi viikolla alkaa elämää jollain tavalla rytmittävä syksyaikataulu mun kakkostöissä, joten saan ehkä jostain järkevästä elämäntahdista kiinni. Tykkään aikatauluista, ne saa mut toimimaan!

Miten tämä postaus lopetetaan? Että heippa meen nyt pois?

Heippa. Meen nyt pois. Olen suunnitellut yhtä arvontaa, sporttihenkilöt pysykee kuulolla.

6 kommenttia:

  1. Höhöö eikö ookki ärsyttävä tuo suoruusneuroosi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On. Mä vielä yritin ton hyllynreunan mukaan mutta koska pimeä ja valotusaika 1/2,5 niin ei se ihan menny vapaalla kädellä niin :D

      Poista
  2. Muuttaminen on ihan hirveetä paskaa. Ei mulla muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juup, en väitä vastaan. Parastahan on että tää tuskin oli viimeinen muutto tälle vuodelle. Sikälikin kinostaa purkaa noita kamoja ihan tosi paljon.

      Poista
  3. Mutta kivaa että alkaa syysaikataulu (neiti olen-positiivinen-ärsyttävyyteen-asti keksii aina näitä...) mutta joo, onhan syksyssä paljon hyvääkin vaikka aina se kaikkia ärsyttää. Ja tämä sun postaus ei mitenkään liittynyt siihen että aina kaikkia ärsyttää saatika se ei sitten liittynyt mitenkään myöskään syksyyn, joten mä lopetan tän kommentin nyt tähän :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha mä en nyt oikein osaa vastata tähän mitään :'D on joo kivaa ja ehkä mekin jopa nähdään pian???

      Poista

Kerro!