perjantai 16. tammikuuta 2015

Prinsessatorni

Sain kuin sainkin itseäni niskasta kiinni ja rakensin tuon kiipeilypuun. Se oli arvatenkin iso hitti jo heti rakennusvaiheessa, sillä jos meidän kissat jotain tykkää tehdä niin osallistua. Ihan kaikkeen, kiellettiin tai ei. Onneksi pahvilaatikko harhautti niitä sen verran, ettei niistä oikeasti kauheasti ollut häiriötä ruuvien kanssa askarrellessa! Kissat ja laatikot, kyllä te tiedätte!

P1106822

Tässä vaiheessa ei enää voinut pieni prinsessakissa vastustaa. Eikä kyllä haitannut yhtään. Hassu Luna. Kun torni valmistui, alkoi uskomaton touhuaminen. Tuntui että Lunakin aivan rupesi pennuksi jälleen, kun sai ihanan kiipeilypuun.

P1106821P1106820P1106819P1106818

Yllättäen nuo roikkuvat hiiret ovat edelleen kuuden päivän jälkeenkin paikoillaan! Olin ihan varma, että ne lähtevät ensimmäisen yön aikana. Puu on edelleen hauska ja noin ikkunan eteen sijoitettuna myös mahtava tähystyspaikka, mutta onneksi vähän on meno rauhoittunut alkuhuumasta. Juuri tänä aamuna mietin muutenkin, että Nekkuun tarvitsisi yöksi asentaa joku äänenvaimennin. Se ei siis mitenkään miukumisella häiritse (siitähän kuuluu vain “äähh” ja “prr prr”), mutta kun se touhuaa. Aina on joku juttu, jonka se varastaa leluksi ja josta kuuluu laminaattia vasten ihana kolina tai sitten se siivoaa kissanvessaa. Voi jestas että se jaksaa siivota sitä vessaa! Se on aina ollut lähes neuroottinen hiekantonkija ja tuntuu että välillä se menee ihan muuten vaan kuopimaan sinne hiekkalaatikolle. Ja kun ei riitä että kuopii hiekkaa, vaan tottahan se auttaa, kun kuopii laatikon seiniä ja heiluriovea… Aina sopivasti siinä pari tuntia ennen kuin minun pitäisi herätä, ja tietysti sellaisen ikuisuudelta tuntuvan ajan niin ettei enää ihan tuosta vaan nukahdetakaan uudestaan. Siis oikeasti maailman ihanin pieni pötkyläpoika, mutta aamuyöstä en aina ihan hirveästi arvosta. Nekun touhutessa Luna nukkuu uskollisesti mun jaloissa tai kainalossa tai mahan päällä. Jos nukun Lunan mielestä liian myöhään, se tulee nykyään herättämään änkemällä pienet viiksikarvansa mun nenään suukottaessaan kehräten mun kasvoja. Ehdottoman söpöä ja suuri parannus aikaisempaan kaapinoven kuopaisuun. Mutta mikään ei kyllä sitten varmasti kutita enempää kuin kissanviikset nenässä, kun nukkuu! Haastan kaikki keksimään asian, joka kutittaa enemmän!

Mulla olisi tämän viikon työt tehtynä, saan keskittyä nyt lepuuttamaan rasitusvammaista koipeani ja tuijottelemaan kynsikoristelaatikkoani maanisesti. Palataan vaikka niihin juttuihin vähän myöhemmin. Ihmettelen edelleen, miten voi aikuinen ihminen yhtäkkiä hurahtaa niin totaalisesti kaiken maailman pieniin strasseihin ja niitteihin - ja montako kynsilakkaa oikeasti kukaan voi tarvita?

2 kommenttia:

  1. oooih, mäki haluan kissaaaaan! mulla on siis niin karsee kissakuume, että oksat pois :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on ne kyllä niin ihania. Mun eksä oli muka joku maailman allergisin kaikelle, mutta sitten pari vuotta meidän eron jälkeen sillä oli yhtäkkiä kissa. Että jos sellanen astmaatikko allergikko atoopikko muusikkokin voi löytää sopivan ni varmasti säkin voit!

      Lunalla on nyt joku uskomaton nälkävaihe päällä, se huutaa ihan valehtelematta 10 minuutin välein että ANNA RUOKAAAAAAAAA. Mun kaveri sanoi että ehkä noilla tytöillä on joku kevätvaisto sellanen vaikka olis leikattukin että ne valmistautuu pentukauteen... Koska musta se kyllä ennenkin on keväisin vähä ollut tuollainen. Yritän olla paisuttamatta sitä kaksinkertaiseksi mutta vaikea on koko aika kieltääkään varsinkin kun on kotona töissä niin sitä jodlausta ei kestä erkkikään :D:D Plus se on supersöpö ja maailman paras mielistelijä niin väkisinkin vähän heltyy välillä.

      Poista

Kerro!