perjantai 6. maaliskuuta 2015

LKOP

Maaliskuu on alkanut vähän matalammalla sykkeellä onneksi kuin mitä helmikuussa mentiin. Kyllä se vaan näillä ikävuosilla jo näkyy, kun vapaapäivät jää vähiin. Vietin tässä välissä pari sellaista vuotta, jolloin ehdin kyllä kovasti pyöritellä peukaloita, mutta ei siitä valitettavasti jää pankkoon lepoa ja virkistystä. Kahden työn tekemisessä on puolensa ja puolensa, mutta kun satun tykkäämään molemmista töistä niin paljon! Vaikka toki viime viikolla taas ajattelin lämmöllä sitä pientä faktaa, ettei käännöstöissä saa palkkaa ekstrasäädöstä, vaikka siihen palaisikin vapaapäivä tovereineen. Vaikka olisin miten hyvin oppinut tässä reilun vuoden tupladuunien yhteydessä aikatauluttamaan niin, että kuormitus pysyisi kohtuullisena per työpäivä, siinä vaiheessa kun homma niin sanotusti pissii jossain oman vaikutusvallan ulkopuolella, voi silti tulla vähän turhankin paineistettuja päiviä väliin. Ja pissiihän se aikataulujen noudattaminen joskus ihan omassakin päädyssä, koska viimetippa on paras ystäväni ja ajoittain vaikka Emmerdalen uusintojen katsominen teemuki kourassa saattaa hakata näpyttelyhommat kohtalaisella ylivoimalla.Viisas on aina viisas...

Onneksi maailmassa on kuitenkin pieniä päivän piristyksiä. Joskus tulee yllättävältä taholta vaikka kiva viesti tai niin kuin tällä viikolla, pieni paketti puhdasta hymyilytystä Ruotsista ♥

P3060410

Marianne lähetti mulle kiitokseksi pienestä vaivasta paljon iloa, vitsit että näistä tulee aina hyvä mieli :) Vähän herkkuja, söpöstelyjuttuja ja teetä, omnom. Suolakissat on muten ihan törkeän hyviä salmiakkeja, omnom!

Ja ainahan voi toki lakata kynsiä, siitäkin tulee yleensä hyvä mieli. Ei aina, koska joskus voi vastustaa esimerkiksi kaikki. Mutta yleensä se on varsin mukavaa hommaa. Finnish(able) nail art challengessa viikolla kolme oli teemoina "Abstract" ja "Fruitylicious". Molempiin ehdin tehdä kunnon suunnitelmat ja olihan se sitten kiva lakkailla niiden pohjalta.

P2260295P2270304

Abstraktit kynnet tuottivat enemmän päänvaivaa, mutta jostain sain sitten idean tehdä tuollaiset väriblokit ja siihen raitaleimat päälle. Näistä tuli itse asiassa toistaiseksi tykätyimmät lakkaukseni Instagramissa (@kynsitic), että kai ne ihan hyvin onnistui, vaikka olin aika varma etukäteen että tässä on nyt katastrofin ainekset kasassa. Käytin ensin hirveästi aikaa teippirajausten tekemiseen violetin (lumene Gel Effect 37 Starry Night) ja hopeisen (Color Club On The Rocks) osion välille, kunnes totesin että screw that ja siirryin vetelemään vapaalla kädellä punaisia (Lumene Gel Effect 40 Flaming Red) osioita. Lopputuloksena oli sata kertaa nopeampi tahti ja jopa siistimmät rajat... tulipa taas opittua jotain :D Päälle leima Konadin laatasta m95 saman firman helmiäismustalla leimauslakalla ja tadaa, abstrakti teema done ja aika kivasti vaikka näin itse sanonkin

P2280323P3010369

Hedelmäkynsiin keksin idean jo kauan ennen toteutusta, kun mietin kauhuissani, mahdanko omistaa mitään hedelmäisiä sävyjä tai leimojakaan. Onneksi Mari tartutti vähän aikaa sitten persikkahimonsa muhun ja tulin hankkineeksi alekopasta tuon persikanoranssin Flormarin JL02-lakan, johon päätin yhdistää tuota samaa punaista Lumenen Gel Effect Flaming Rediä kuin abstraktissakin teemassa on. Viisto liukuväri ja muutama piste dotting toolilla (persikkaiset pisteet on IsaDoran persikkaisella hiekkalakalla Peach Nectar) ja kovasti on hedelmäistä, vaikkei kovin kirjaimellista toteutusta ollutkaan. Huomaa kissankarvat makrokuvassa :D Nämä hedelmäiset kynnet oli ihan nätit, mutta jotenkin nuo värit tuntui ihan vääriltä, niin päätyivät vanulapulle jo seuraavana iltana. Haaste jatkuu vielä varmaan 13 viikkoa, mutta vielä viikolla neljä menen ihan aikataulussa mukana! Vaikka blogiin asti nämä pääseekin vähän viiveellä, Instagramiin pökkään kynsijuttuni aika lailla reaaliajassa. Voi olla, että tässä muutaman viikon päästä jään vähän jälkeen, mutta kiritään sitten kiinni.

Haasteet on kyllä kivoja, osallistuin helmikuussa lankutushaasteeseenkin. En olisi ikinä uskonut, että jostain ne lihakset vaan löytää kestävyyttä monen minuutin staattisiin pitoihin, mutta näemmä kyllä löytää. Pitäisi nyt todellakin jatkaa lankuttelua haasteen päätyttyäkin, sillä onhan nuo tärkeitä lihaksia! Mun aivoille sopii kaiken maailman tuollaiset yllytysjutut. Mutta nyt aion yllyttää itseni viikonlopun viettoon! Bisous!

4 kommenttia:

  1. Kiva, että tykkäsit snadista ylläristä, en saanut enempää kamaa ängettyä sinne - ens kerralla sitten isompi kirjekuori! :D ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihana ja mä keräilen sullepäin lähtevää ylläriä myös - tuli vaan mieleen että ehkä joudut odottaa sitä kunnes palaan Ranskasta, koska sieltä saattaapi saada jotain kivaa pientä mitä täältä ei niinkään! Mutta pari viikkoa sinne tai tänne :) ♥

      Poista
    2. !!! :O

      Uuulalaa Ranska! Niice! Siis sillä tavalla, että nauti nyt hyvä ihminen matkasta äläkä välitä ylläristä niin paljon :D ♥

      Poista
    3. Mut sehän on vaan kivaa kun voi ettiä jotain hassua pientä kivaa "tuliaisiksi" :) Et en ota mitään paineita :D

      Poista

Kerro!