maanantai 13. huhtikuuta 2015

Just another day at the office

Sain kauniiden kevätaurinkoisten päivien aikana varsinaisen vimman siivota koti kesäkuntoon. Imuroin koko kämpän sohvatyynyineen päivineen lattiasta kattoon, jynssäsin ja hinkkasin. On ihanaa, kun on siistiä, mutta armottoman siivoamisen jälkeen turhauttaa, kun näkee koko ajan vain likaa vastapestyillä pinnoilla. Mistä tuohonkin jo ehti tulla oikein tollollinen kissankarvoja ja ihana ilta-aurinko, kun esittelet jokaisen pölyhiukkasen… Ikkunat pitää pestä vielä, onneksi äityli lupasi tulla jonain kauniina päivänä kaveriksi ja tuoda pro-tason välineet mukanaan. Nyt ylläpidetään siisteyttä taas vähän ahkerammin, ei jää tavarat matkan varrelle.

Nyt on kovasti harmaata, mutta uskon vahvasti että tällä viikolla paistaa vielä kevätaurinko. Saisi paistaa ainakin torstaina, kiitos mielellään. Haluan syödä synttärikakkua aurinkoisissa merkeissä. Tilaan tänä vuonna synttärilahjaksi lahjakortteja Kotieläintarvikkeeseen eli entiseen Haaramoon. Vink vink vaan kaikille tontuille!

P4131079P4131084P4131085

Tällaista täällä kotitoimistossa tänään. Viikonloppu meni hujauksessa, kun ensin vietettiin heppatyttölaumassa Tampereen messukeskuksessa ja vielä nautittiin ranskalaisvahvistusten seurasta. Onneksi tämä arkikin on ihan mukavaa. Voi olla, että vielä pyörrän tuon lausunnon, kun epämääräiset toimeksiantoennakoinnit muuttuvat kiireelliseksi todellisuudeksi. Mutta nautitaan nyt vielä tästä sopivan rauhallisesta tahdista niin kauan kuin sitä kestää. Hauskaa viikon alkua! Besos!

4 kommenttia:

  1. Hieno aina aamulla päättää ja suunnitella kuinka tänään sitten siivoan sitä ja tätä. Sit ku pääsee kotiin ruuhkaisen Turun läpi ja väsymys on luokkaa ääretön - ei vois vittu vähempää kiinnostaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No koita ny skarpata ni kehtaa tulla kylään :P

      :D:D

      Poista
  2. Mä mietin kolme tuntia siivoanko vai opiskelenko, kun teki mieli tehdä molempia (siis ihan oikeasti :D) Lopputulos? Istutin parisen tuntia Ikeasta joskus vähän aikaa sitten ostetut yrttisiemenet. Emmä nyt enää jaksa mitää siivoamista tai opiskelua, energiat meni.. Mutta onpahan mulla ainakin oma yrittipuutarha ikkunanlaudalla :D Tai siis.. yritystä ainakin on.. saa sitten nähdä tuleeko niistä mitään, ja jos tulee, kuinka kauan ne ehtii elää kunnes vahingossa tapan ne.. ellen siis ole jo tappanut niitä nyt jo.. Tai siis. Niin. Kiitos. Moi :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä näin Versaillessa kun yks tutuntuttu oli kans istuttanut niitä Ikea-yrttejä! Sillä ne kai ihan toimi. Meillä oli joskus joku ruohosipuli parvekkeella mutta en tiedä mitä sille on tapahtunut kun en ainakaan viime kesänä ollut koko talossa niin se on saattanu delata :D

      Poista

Kerro!