sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Viimeiset haastekynnet uunista ulos

Viime viikolla askartelin viimeiset Ablecs15-haastekynnet. 16 viikon haasteen aikana ehdin tottua siihen, että joku kertoo mitä pitää tehdä. Eli nyt en enää keksi mitään. Ihan tyhjää lyö, onneksi Mari ja ihana työkaverini keksii mulle haasteotsikoita.

Viikolla 16 oli siis teemoina “Geometric” ja I “Do”. Geometrisyyksiä oli kyllä vaikea keksiä ihan haasteotsikonkin kanssa, mutta löysin kuitenkin eräältä jumbolaatalta kolmiokuvioisen leiman. Futisliha valitsi värin uusista lakoista ja siinäpä se sitten olikin.

11356882_1594217347533851_236774396_n

Tuo Mistero Milanon Deep Sea on ihan järkyttävän hyvälaatuinen creme, näissä kynsissä on yksi (1) kerros. Sävy ei ole yhtään minun tyyliseni, mutta ehkä juuri siksi halusinkin sen. Violetteja kun on ehkä jo tullut hankittua 1-2 kappaletta… Leimat Konadin valkoisella. Levitin ne päällyslakalla parista sormesta, mutta en jaksanut aloittaa alustakaan.

Halusin jonkun aksenttikynnen kuitenkin, raitaisen mieluiten, joten sovitin samaan lakkaukseen vielä erään kirppistelylakan. OPIn Shimmer&Shimmer näyttää tuon kirkkaan turkoosin vierellä aika epäväriseltä. Kaivelin vielä hitulalaatikosta tuollaisen sinisävyisen kolmiostrassin, koska kolmio… Ja kyllä, oli sotkuista poistaa näitä lakkauksia kaiken tuon turkoosin pigmentin takia.

I Do –teemaan piti tietenkin tehdä morsiuskynnet. Kopioin omaa ideaani ja tein taas valkoiset liukuglittertipit. Rakastan liukuglittertippejä. On suuri riski, että muiden ideoiden puutteessa teen pelkkiä näitä eri väreissä, kunnes löydän jonkin ihanan uuden haasteen toteutettavaksi.

11374612_103887716615988_237176876_n

Ranskispohjana käytän edelleen maailman ihaninta Lumene Gel Effect – sävyä nro 2 Poetry – Runoni. Se on vaan ihan täydellinen hempeä vaaleanpunainen, jonka sininen shimmer taittaa värjäytymät kynsiltä. Liuku China Glazen The Outer Edgellä. Olisi kai näihin voinut vielä lisäillä jotain helmenpuolikkaita, mutta jätin väliin. Joskus on kiva harrastaa ihan vain yksinkertaisen elegantteja kynsiä. Vaikka nyt ne helmenpuolikkaat kyllä houkuttaa. Näidenkin poistaminen oli hieman tuskaista, sillä en muistanut peel off –aluslakkaa. Ostin Dance Legendin version Turun-reissulla MiNailsista ja se on kyllä ihan täydellinen keksintö. Ei muhitteluja folion alla, ei tuskaista hinkutusta. Ehkä ensi kerralla muistan taas sen olemassaolon, kun tartun glitterpulloon.

Mihinkähän tämä aika oikein aina katoaa? Miten voi olla jo kesäkuun ensimmäinen viikko mennyt? Ja voisiko kiitos tuo älytön tuuli jo loppua, on hankala ajaa skuuderilla! Eikä nyt välttämättä haittaisi, jos olisi vähän lämpimämpi. Pariisissa ystäväni ihastelee hellelukemia ja futislihakin uittaa varpaitaan Välimeressä pelimatkalla. Minä tarkenen juuri ja juuri kipaista tien yli salille. No siellä saa hikoilla sitten senkin edestä. Tein juuri vähän urheilulukujärjestystä itselleni, sillä muuten jää menemättä. Tässä olisi nyt viisi viikkoa aikaa hankkiutua rantakuntoon, haha. Lähdetään silloin nimittäin vähän seikkailemaan lomalle. Ehkä siihen mennessä on näyttäytynyt jonkun sortin kesäkeli täälläkin päin maailmaa jo.

Huh, ostinkin tässä välissä lentoliput. Nostaa aina sykettä jotenkin sellainen. Ihan vapaaehtoisesti syytää satoja euroja ilmojen halki lentelemiseen. Tarvitsisin jonkun, joka veisi minut nyt tutustumaan vaatekauppojen hellemekkovalikoimaan. Pitäähän sitä nyt jo alkaa suunnitella garderobia. Terveisin listojen kirjoittaja ja yleinen naurunaihe Hanna.

Joutuukohan tästä nyt jo nousemaan ylös ja uhrautumaan tuulelle? Monen kymmenen metrin matka kuitenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro!