maanantai 26. lokakuuta 2015

Helsinki International Horse Show 2015

Kävimme viikonloppuna suomalaisten hevosihmisten kauden kärkitapahtumassa HIHS:issä ihastelemassa harvinaista herkkua: kansainvälisiä huippuratsukoita täällä meidän etäisessä maailmankolkassamme. Kouluratsastuksen osalta nämä Helsingin kisat ovat yleensä varsin suomalais-ruotsalaista maaottelumeininkiä ja niin tälläkin kerralla. Pikkukierroksen palkintojenjaossa nähtiin varsin kauhistuttava tilanne tunnelmavalaistuksen, valokeilan ja jäähallikokoluokan kisoihin tottumattoman hevosen yhdistelmänä, mutta onneksi kaikki säilyivät ehjinä ja loput palkintojenjaotkin suoritettiin valot päällä. Esteratsastuksen kohdalta illan pääluokka oli Grand Prix 160 cm ja siitä mulla oli missiona saada edes pari suhteellisen tarkkaa kuvaa. Koska tuolla nyt nökötin samassa tuolissa, on kuvatkin hyvin samanlaisia, mutta tässäpä kolmoissarjan C-osalta vähän matskua.
Tässä ensin pieni yleiskuva GP-radasta A7-katsomosta käsin.

 Onnistuin pyydystämään muistikortille Kevin Stautin hevosen yllättävän kiellon sarjalla. Ainakin olen aika varma että se oli Kevin Staut :D

Satu Liukkonen ja Celestine

 Martin Fuchs ja Conte della Caccia vielä liikkeellä ennen keskeyttämistä

 Mikko Mäentausta ja Eternety D

Että sellainen monipuolinen otosvalikoima. Yritin myös tuosta Longines-okserilta saada kuvia mutta ei oikein onnistunut, se oli ykkösesteenä radalla. Mukanahan oli siis pikkupokkari, eli ei nyt ihan ehkä näille etäisyyksille se paras. Mutta onpa kuvatodisteita että olin paikalla.

Luonnollisesti Horse Show -reissuun kuuluu aina pikkuisen shoppailua Expossa. Mulla oli tänä vuonna oikein ostoslista, sillä saatoin jotain jopa oikeasti tarvita, mikä nyt sinänsä on aika harvinaista. Listalla oli ruskeat (talvi)hanskat, ruskeat nahkaiset kannussuojat ja ruskea vyö. Keksin edellisenä iltana myös, että joku ohut fleece voisi myös tulla kysymykseen hankkia, sillä mun ainut fleece on vähän liian paksu tikkiliivin kanssa maneesissa. No ostoslistaltahan löysin tasan ruskeat hanskat ilman sitä talvi-etuliitettä ja sen fleecen. Yritin etukäteen vannottaa itseäni että Reitsport Manskissa ei tarvitse seota vaikka kuinka olisi Pikeur -50 % -lappuja näkyvillä, mutta lopulta en edes halunnut sieltä muuta kuin tuon Cavallon hiilenharmaan fleecepaidan, joka oli siis lähestulkoon perusteltu tarvehankinta. Horse Comfortin hanskat löysin Hevosväylän pisteeltä.


Olin kieltämättä hieman pettynyt siihen, ettei tuollaisessa tapahtumassa ollut kellään nahkaisia kannussuojia tai hyviä talvihanskatarjouksia. Mutta ainahan siinä käy niin, että mitä täsmällisempää tuotetta yrittää etsiä, sen epätodennäköisemmin sellaisen löytää. No onneksi on tämä internet, löytyyhän niitä nahanlipareita. Ja talvihanskojakin saa Seinäjoen kaupungista, jonne on keskittynyt jo varsin pätevä valikoima alan liikkeitä!

(Ruskeiden asusteiden viimeaikaiseen hamstraukseen on muuten vallan pätevä syy, johon palaan varmasti vielä, kun saan järkeviä kuvia aikaan. Se syy nimittäin ansaitsee ihan oman postauksensa.)

Kotimatkalla vesipullo oli päättänyt tyhjentää itsensä käsveskaani. Nostelin siinä tavaroita tyytyväisenä pois märästä laukusta myhäillen vain että onneksi puhelin oli päällimmäisenä. Vasta siinä viimeisten kamojen kohdalla välähti että ai niin muuten se kamera... Onneksi Turun Linnasta hankittu suojapussi oli imenyt itseensä enimmät vedet (ei tosiaankaan siis mikään vedenpitävä laitos) ja kamera oli vain hieman pintakostea.Tältä muuten näyttää neljältä herännyt heppahöperö noin 21 tuntia myöhemmin huojentuneena kameran pelastumisesta vesivahingolta (eräässäkin kylpyhuoneessa, jolle kävi kerran pahemmin).


Pirtsakka meininki hei! Ensi viikonloppuna ei onneksi tarvitse herätä neljältä paitsi ehkä Lunalle ruokaa antamaan. Ei siltikään vaikka aion mennä kilpahyppelemään hassuja pikkuesteitä kirjavalla ponilla. Otan mallia noista sveitsiläisistä huippunimistä vaikka omat yläpuomit onkin siinä puolessa välissä noiden tyyppien esteihin nähden :D

2 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää,sekä heppahöperö että katsomosta otetut kuvat :) joku vuosi mä vielä tuun tonne mukaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja joku vuosi me mennään Grand Palais'een kattomaan samoja tyyppejä! Se voisi kyllä olla jo vaikka ens vuosi se :)

      Poista

Kerro!