perjantai 8. tammikuuta 2016

Viikon suosikkikynnet, osa 1

Keksin viikko sitten viimein omanlaiseni idean tähän kynsibloggaamiseen. Laitan kynsiäni nimittäin huomattavan paljon useammin kuin ehdin niistä kirjoitella, joten valittavaksi jää joko niputtaa samaan julkaisuun liian monet lakkaukset (kukaan ei jaksa lukea), jättää valtaosa kynsistä esittelemättä kokonaan (en osaa valita, mitkä jätetään pois) tai kasvattaa julkaisua odottavien jonoa niin, että kohta esittelyssä olisi vuoden vanhoja askarteluja. Uuden vuoden päivänä sopivan luovassa tilassa tulin kuitenkin keksineeksi idean, jolla nyt alan toteuttaa sisäistä kynsibloggaajaani: Esittelen tarkemmin aina kerran viikossa omat viikon suosikkilakkaukseni ja lisäksi teen kollaasin muista. Noita muita voi tutkia tarkemmin sitten Instagramin ihmeellisessä maailmassa (myös ihan nettiselaimella), sillä kirjoitan aina käytetyt lakat ja menetelmät lyhyesti ylös sinne. Ette usko, miten kauan olen tätä pyöritellyt päässäni, kun ei mikään vaihtoehto ole tuntunut hyvältä, ja mitä jos niille toisille kuville tulee paha mieli, kun eivät pääse blogiin? Nyt kaikki pääsevät esille, vaikka toki joitain vähän suositaan. 

Näin ensimmäisinä uuden ajan suosikkilakkauksina päästän esille uuden vuoden kynnet, joilla rokattiin Varttibaarissa kuin vanhan hyvän ajan metalliämmät ikään. 


Sain sopivasti joulun alla käsiini Minailsista ÜberChicin laattasetin nro 6, jonka ykköslaatassa oli aivan täydellisiä uuden vuoden kuvioita. Jahkasin kauan, haluaisinko väritellä leimoja tai tehdä vesivärilakoilla kirjavan pohjan noille ilotulituksia muistuttaville leimoille, mutta lopulta tulin järkiini ja päätin, että musta, kulta ja hopea ryyditettynä holoefektillä on juuri sopiva ratkaisu. China Glazen I'm not Lion edustaa keskisormen kultapohjaa ja Orlyn hopeinen tekstuuri Silver Pixel sekä siihen päälle sivelty kerros China Glazen hologlitteriä nimeltä Nova kimaltavat hopeisena pohjana nimettömässä. Etusormen ja nimettömän musta cremepohja (Kiko 275 Black, huikea lakka BTW!) piti vielä jollain koristella ja päädyin viime tingassa leimaamaan Color Clubin hopeisella foililla On the Rocksilla sekä Colour Aliken kultaisella leimauslakalla Golden Queen tuollaisen ilotulituskuvion Bundle Monsterin laatalta BM-02.


Leimasin iloisesti mustalla Konadilla suojaamatta kynsinauhojani nestemäisellä lateksilla, ja hinkkasinkin sormiparkojani puoli iltaa seuralaiseni iloksi. No onneksi hänkin on kynsi-ihmisiä ja tuntee tuskan. Peukaloihin tein nimettömässä näkyvän leiman vielä vähän jälkeenpäin ja siinä kohdassa jo säteili pollassa käyttää asianmukaisia suojakeinoja. 

Nämä olivat tosiaan viikon suosikkikynnet - suunnitelmissa olisi julkaista nämä aina keskiviikkoisin mahdollisuuksien mukaan. Nämä pyhät vähän sekoittivat nyt näin heti kättelyssä suunnitelmia, mutta yritetään ensi viikolla päästä oikeaan tahtiin. Muut kuluneen viikon lakkaukset näyttävät tältä:


Niistä voi tosiaan käydä lukemassa tarkemmin tästä linkistä, jossa kuvat voi kuvateksteineen avata. Aina voi tietenkin myös kysyä kommenttiboksissa, jos se on helpompaa. Minä lähden nyt heppahömpöttämään alennusmyynteihin - toivottakaa lompakolle onnea!

4 kommenttia:

  1. Loistoidea tämä viikon parhaiden kynsien postaaminen! :) Ja aivan upeat nuo uudenvuoden kyntesi muuten ovatkin, ohhoh ♥ Myös kollaasin vaaleanpunaiset prinsessa-liukkarit näyttävät hurmaavilta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nena! Tuli hirveän hyvä mieli kun keksin viimein sen oman juttuni tähän, se vaivasi tosi kauan! Nuo muuten molemmat oli ihan suosikkeja mistä sanoit :)

      Poista
  2. Ihania lakkauksia kaikki, metalliämmä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Sole! Me ollaan aika monet kynsiämmät myös metalliämmiä :D

      Poista

Kerro!