maanantai 22. helmikuuta 2016

Ehkä nähdään vielä joskus

Kävin viikonloppuna hyvästelemässä yhden elämäni hevosista, joka muuttaa kauas pois. Vähän koville ottaa ajatus siitä, että tuo 700-kiloinen pikkutamma ei enää olekaan käden ulottuvilla. Olen sen elämää seurannut vieroituksesta saakka ja ollut kiinteästikin osana kasvatuksessa. Vaikka aika on ollut kortilla, nyt tietysti mietin että olisi pitänyt sitoutua siihen enemmän, kun tilaisuus oli. Vaikka tiedän, etten olisi voinut. Nyt tulee kamala ikävä tuota vauvaheppaa, joka kasvoi kai jo aikuiseksi viisi vuotta sitten.



Sain hyvästiksi märkiä löppähuulisuukkoja. 

Alkusyksystä jouduin hyvästelemään lopullisesti unelmieni hevosen, jolle en voi sanoa että ehkä nähdään vielä joskus. Jada sentään vain muuttaa pois. Laittaa silti miettimään syntyjä syviä tästä eläimellisestä elämästä, johon hyvästit kuuluvat väkisinkin aina silloin tällöin. Vaikka kuinka osaisi järjellä asioita ajatella ja vaikka kuinka osaisi hyväksyä asioiden laidan, silti se kirpaisee. Rakkaus tekee kipeää.

Me jatkamme nyt kohti uusia seikkailuja, kukin omaan suuntaamme. Toivottavasti pikkuhepalla on kiva uusi koti. Ja ehkä nähdään vielä. Lupaan tuoda porkkanaa, jos niin käy.

6 kommenttia:

Kerro!