lauantai 12. maaliskuuta 2016

Suuri kilpaura

Sen jälkeen, kun Mari muutti Turkuun, on meikäläisen suuri kilparatsastajan ura jäänyt pitkälti dokumentoimatta. Hovikuvaajan puutos on vakava, eikä talteen jää kahlatuista kissanristiäisistä muuta kuin kännykkäräpsyjä. Mullahan ei ole tällä hetkellä omaa hevosta eikä mitään vakavasti otettavaa liikutettavaa, mutta keikun silti pounin tai toisen selässä säännöllisesti ja ängen itseni mukaan kaikkiin pikkukisoihin, joihin suinkin vain voin. 

Tällä maneesikaudella olen onnistunut starttaamaan kolmissa kisoissa mutta ne olivat kaikki tuolla syksyn puolella. Tajusin nimittäin tätä postausta suunnitellessani että ihan oikeasti nythän on maaliskuun puoliväli jo hollilla, mitäs hittiä. Aion kyllä jatkaa tässä keväälläkin pikkukisoihin änkemistä, kunhan jossain järjestettäisiin sopivia kinkereitä. Olen aina pitänyt itseäni enemmän kouluratsastajana, mutta pärjännyt melkeinpä paremmin estepuolella. Syksyn kisailuista jäi käteen vähän sentään näyttöä molemmilta puolilta.

Vilautinkin jo aiemmin tätä kuvaa, mutta laitan sen tähän kisakoosteeseen  silti, sillä tästä ruusukkeesta olen aika ylpeä. Kun irlantilaisella keittää yli, ainutkaan askel ei sovi väleihin mutta silti työvoitolla kolmoseksi, pidän tätä jopa ihan hyvänä saavutuksena, varsinkin kun muut sijoittuneet loikkivat esteiden yli kokeneilla puoliveriestetykeillä:


Kypärässä on muuten kuolaa, mikä toimii muistutuksena siitä että kannattaa pitää pottaa päässä myös hevosta hoitaessa. Tuskin tämän kyseisen Pollukan kuolaa, mutta satun tuntemaan muutamia hampaanlouskuttajia, joista olisi jäänyt vähintäänkin kuhmu päälaelle ilman kypärää.

Seuraavastakin saavutuksesta olen ihan kohtuullisen ylpeä, nimittäin voitin seuranmestaruuden kouluratsastuksessa. Parastahan siinä on se, että olin kisasuorituksen aikana kolmatta kertaa ikinä kyseisen ratsun selässä. Mutta niinhän sitä sanotaan, että lahjattomat treenaa, kyllä kai yhden HeA:n käy köpöttelemässä laatusuokilla vähemmilläkin yhteisillä kilometreillä!
 

Ja kun kerran voiton makuun päästiin niin vielä tallin tonttukisoista sinivalkoista ruusuketta kouraan, kiitos nam:


Huikeasta kuvanlaadusta tosiaan kiitos kaikkien paikalle sattuneiden ystävien kännyköille, joilla näitä on räpsitty, jotta talteen jäisi edes joku kuvamuisto. Tästä ruusukkeesta kuuluu kyllä kiitos edellisen päivän tehotreenille. Ainahan kannattaa nostaa rima ennen kisoja parikymmentä senttiä kisaradan puomeja ylemmäs, tuntuu sitten helpolta loikkia kilttien pikkuesteiden yli.

Jokohan sitä kohta saisi vaikka otettua kuvia myös yhdestä kaikkia näitä suorituksia yhdistäneestä asiasta? Lokakuussa sain paketin käsiin ja siitä asti on ollut tarkoitus siitä postata. Aina tämä tehokkuus pääsee yllättämään! Tai oikeastaan syytetään tuota pikavauhtia kiitävää aikaa, kuka tässä muka mitään ehtii tekemään!?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro!