maanantai 21. maaliskuuta 2016

Viikon suosikkikynnet, osa 11

Mau! Olen nyt jahkannut aikani, miten oikein aloitan tämän postauksen. Enpä oikein vieläkään tiedä, joten ehkä hyppelehdin suoraan asiaan. Tällä viikolla tykkäsin merenneitokynsistä.

Näiden taustalla oli taas sellainen tilanne, että ei tahtonut oikein mikään idea innostaa/onnistua, joten nappasin testaamattomista tuon IsaDoran Pool Crush -tekstuurin, lakkasin sillä kaikki kynnet ja menin nukkumaan. Aamulla herätessä pollassa säteili ajatus tekstuuriliu'usta, joka voisi yksinäänkin olla aikas kiva, mutta mahdollisesti siihen voisi passata myös merenneidon pyrstösuomuja. Lähdin askartelemaan liukua ensin lisäten pelkkää hopeista Diamond Crushia alkuperäisen ideani mukaan, mutta totesin aika pian ettei sävyero ole kovin merkittävä, eikä liuku siten näytä juurikaan miltään. Onneksi laatikosta sattui lötymään myös tummemman sininen Ocean Crush, jonka avulla sai kärkiin ja tyveen sopivasti eroa. Teen usein tekstuuriliukuvärit muuten ihan vain sutimalla lakan omalla, kuivahkolla siveltimellä väriä haluamiini kohtiin. Toimii tekstuureilla hyvin, mutta ei tietenkään muilla lakoilla. Eikä tule niin sotkua sienellä töpöttelyn tavoin.


En päässyt irti merenneitoajatuksesta, mutten tahtonut peitellä kimaltavaa liukuväriä kaikista kynsistä, joten päädyin leimaamaan pyrstösuomut vain yhteen aksenttikynteen. Leimasin taas Kikon mustalla ja laattana oli Hehe 005. 


Turkoosi on värinä onnistunut hiipimään epämukavuusalueelta mukavuusalueelle allekirjoittaneen kynsitouhuissa. Ehkä se onnistuu muistuttamaan ihanista lomista meren rannalla. Oli nyt syy mikä tahansa, varsinkin kimalteleva turkoosi saa aikaan ihastelevia henkäyksiä. Vai onkohan se vaan se kimallus? Ainakin meikäläisen glitterlaatikon ylipursuamisesta voisi tehdä jotain tuonsuuntaisia päätelmiä. 


Viikon muissakin lakkailuissa oli suosikkimatskua. Niitä voi tutkia tarkemmin taas Instassa, jossa mentiin kuin mentiinkin kahden kilon yli seuraajissa ja kolmatta kohti kovaa vauhtia. Tykkääjäraadin suosikiksi nousivat nuo lohikäärmeensuomuja muistuttavat mustat mosaiikkikynnet.

Jos en osannut aloittaa niin en osaa kyllä lopettaakaan tätä mitenkään järkevästi. Adiós ja bis später!

4 kommenttia:

  1. Hola! Siniset on mun suosikit, eipä noilla aloitteluilla voi itekkään kehua :D Aina ihan polla hukassa! Kivoja lakkauksia ja noi merenneidot on kyllä huikeen hienot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ciao Bella! Siniset oli joo kivat kanssa mutta ne oli siniset :D Kävin muutes hakemassa sen PP:n stamperin viikonloppuna ja aivan hyvä peli se on, mutta en saa ihan hentoisimpia viivoja nousemaan, grrrr. Ehkä se siitä vielä kunhan saa kilometrejä. Muuten tykkään kyllä kovasti.

      Poista

Kerro!