perjantai 29. heinäkuuta 2016

Asiakkaan lämmin suositus: Square Trade

Ostin kevättalvella uuden puhelimen, kun edellinen alkoi jo käydä vanhuuttaan tuskaisen hitaaksi käyttää. Elisan myymälässä saivat ylipuhuttua minut ottamaan uudelle luurille SquareTrade-lisäturvan, sillä sitä sai ensimmäiset kolme kuukautta täysin ilmaiseksi ja jatkossakin hinta oli maltillinen - eikä sopimuksessa ole määräaikaisuutta eli sen voi katkaista päättymään halutessaan vaikka heti ilmaisen kauden jälkeen. Välillä mietin, että pitäisi varmaan käydä tutkimassa, miten sen saisi katkaistua, sillä olen aika tarkka tavaroistani eikä multa ole koskaan hajonnut puhelinta. Pieni kuukausihinta ei kuitenkaan toiminut niin suurena pakotteena, että olisin saanut aikaan. Joskus aikaansaamattomuus on ihan hyvä asia.


Kävi nimittäin sitten niin, että eräällä työmatkalla repussa tapahtui poks, ja maito valtasi kaiken. Ensimmäisenä säikähdin, että miten kävi kymrivihkoni, jossa on loputon määrä muistiinpanoja. Vihko selvisi lievillä kosteusvaurioilla, mutta näennäisen kuivaksi jäänyt puhelin ei päästänyt enää pihaustakaan. Se hukkui maitoon. Ei tippa tapa?

Tässä kohtaa pollassa säteili muistikuva siitä, että jonkinlaista lisävakuutusta tässä maksellaan, mutta mitähän se korvasikaan ja millainen systeemi se nyt mahtoikaan olla - ei nimittäin hirveästi jäänyt mieleen siitä myyntipuheesta. Koska ei sattunut olemaan pankkitunnuksia mukana enkä saanut tehtyä mobiilivarmennetta koska puhelin heitti henkensä, ehdin jo epäillä saanko tarvittavia tietoja Elisan asiakaspalvelusta. Epäilykseni oli kuitenkin turha, sillä parilla klikkauksella ystävällinen asiakaspalveluchattilinja toimitti minut oikeaan osoitteeseen tekemään vahinkoilmoitusta. Vaikka elän suunnilleen älypuhelin käteen liimattuna, en päässyt missään vaiheessa kovin ahdistumaan puhelimen kuolemasta, sillä kolmenkympin omavastuulla minulle luvattiin täysin uusi samanlainen puhelin pikavauhtia. Koska tein vahinkoilmoituksen vasta myöhään iltapäivällä, ei kuriiri ehtinyt ihan seuraavaksi päiväksi kiikuttamaan pakettia odottavaan kätöseeni, vaan "jouduin" odottamaan peräti kahden yön yli. Aamulla uutuuttaan hohteleva paketti odotti jo minua, kun heräsin. Toimitukseen meni siis alle 40 tuntia Briteistä. 


Arvostin erityisesti sitä, että asioimisessa ei tarvinnut vastailla liutaan kysymyksiä tai selitellä tapahtunutta. Kun lisäturva kattaa, se kattaa ja sillä selvä. Kävi vahinko, hupsis. Lähinnä sai esittää toivomuksia että haluaisinko uuden puhelimeni heti huomenna vai kävisikö ylihuomenna paremmin. 

Postauksen kuvat lainattu röyhkeästi SquareTraden sivuilta,
sillä en ehtinyt edes ottaa kuvia todistusaineistoksi.

Nykyaikana kaiken maailman pilvipalvelujen kanssa on vieläpä niin mukava asentaa uutta puhelinta, että suunnilleen kaikki nettiselaimen suosikkeja myöten plopsahtavat paikoilleen automaattisesti, itse täytyy melkeinpä vain muistella että missäs järjestyksessä ne kuvakkeet tuossa näytöllä olivatkaan. Pääsin jatkamaan elämääni älypuhelin kourassa niin sujuvasti, että tuskin huomasinkaan koko tapaturmaa. Veivinsä heittänyt luuri palautettiin kuriirin kyydissä SquareTradelle vastaanottajan kustannuksella ja vahingosta viisastuneena laitan jatkossa puhelimen nyt edes eri taskuun repussa kuin teemaitopurnukkani. Square Tradea makselen jatkossa ihan tyytyväisenä. Sen saa Elisan myymälöistä tai Saunalahden verkkokaupasta ostettuihin uusiin laitteisiin ja tämä postaus on ihan vain tyytyväisen maksavan asiakkaan lämmin suositus.

Sitä luulisi toki, että tällaisesta oppisi varomaan nesteiden kanssa matkustaessaan, mutta ehdin jo toisenkin kosteusvahingon uhriksi. Kävin viikonloppuna Turussa ja shoppasin huomenna koittaviin häihin uuden kivan mekon. Kotimatkalle lähtiessäni nakkasin vesipullon samaan pussukkaan, kun reppu oli syystä tai toisesta ääriään myöten täynnä. Kotona esittelin hankintaani äitylille ja pussissa makoilikin varsin kostea mekkonen, jonka tummat raidat olivat luovuttaneet väriään valkoisille kohdille varsin läikikkäästi. Nakkasin mekon äkkiä pesukoneeseen ja ohjelman loputtua huokaisin helpotuksesta. Ei tarvinnut hakea vielä toista samanlaista. Nyt se pirulainen vain pitäisi silittää ennen huomista lähtöä Helsinkiin. Ehkä sitten tällä reissulla ne nesteet ihan erikseen.

2 kommenttia:

  1. Täälläkin tipahti kännykkä eilen, näyttö poksahti ja sama firma korvasi tilanteen 😊 .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistava keksintö! Joko ehdit saada uuden?

      Poista

Kerro!