lauantai 16. heinäkuuta 2016

Viikon suosikkikynnet, osa 25

Tämän viikon kynsisettiin kuuluu sellaiset suosikit, joista en olisi kyllä uskonut olevan suosikeiksi. Vilkuilin leimahommien aikana aika moneen otteeseen kohti X-tran kynsilakanpoistoainepulloa, mutta sinnittelin kuitenkin syystä tai toisesta loppuun, jossa odottikin odottamaton ihastus. Tein leimoja uudella Born Pretty -laatalla BP-36, josta leimat nousivat poikkeuksetta reikäisinä. Aikani tuijottelin reikäleimoja ja mietin, jaksanko oikeasti paikata kaikki reiät siveltimellä, kunnes tajusin että oikeastaan siitä tulee hauskan antiikkinen efekti etenkin näin tuplaleimoilla. Ja antiikkisuus sattuu sopimaan mielestäni tuohon heraldiseen liljateemaan varsin hyvin. Reiät jäivät siis paikkaamatta ja epätäydellisyydestä tulikin oikeastaan koko lakkauksen juju. Joskus näinkin päin.


Tilasin tosiaan kesäkuussa muutaman laatan Born Prettyltä ja ne ovat pääosin toimineet ihan hyvin, niin että mieli tekisi tilata lisääkin. Niissä on kuitenkin tunnetusti paljon laatuvaihteluita ja vähän kyllä harmittaa, että tämä Ranska-laatta ei tunnu toimivan kovin hyvin. Leimaaminen nyt toki on aina vähän planeettojen asennosta kiinni, voihan olla että ensi kerralla siitä saa pelkkää täydellisyyttä.

Leimojen pohjalla on OPI:n Rosy Reflection ja leimaamiseen käytin Konadin valkoista ja tummanharmaata. Mustat mattaglitterit ongin Sally Hansenin Rufflesta. Taas on muuten suosikeissa varsin neutraali sävymaailma. En näköjään voi itselleni mitään!


Olisi tuolla nimittäin vähän väriäkin ollut tarjolla. Näitä viikon muita lakkauksia voi käydä tutkimassa Instagramista, jossa on aina mainittu muutamat yksityiskohdat käytetyistä lakoista ja muista tarpeellisuuksista. Tällä viikolla tykkääjäraati oli muuten samaa mieltä kanssani suosikeista, aika harvinaista! 

Hauskaa viikonloppua lukijoille! Käykö kukaan viikonloppuisin blogeja lukemassa? Puspus!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro!