maanantai 29. elokuuta 2016

Trio Aivohalvaus

Aina joskus käy niin, että palaset vain loksahtavat kohdilleen. Tutustuin joulukuussa eräissäkin synttärikemuissa ihmiseen, joka tiesi, mikä on 36 Crazyfists. Olin siltä seisomalta valmista kauraa tunnustamaan, että tästä henkilöstä tulee vielä Joku Tärkeä. Laajempi tarkastelu on osoittanut, että kykenemme yleensä ottaen olemaan vain harvasta asiasta eri mieltä ja tuolloinkin tarkastellaan asioita hyvin makrotasolla. Vallan ensiluokkainen aivotoiminta tuolla tuntureitten tyttärellä siis.

Meitä yhdistää erinomaisen musiikkimaun ja kyseenalaisen huumorintajun lisäksi nimittäin vielä se äärimmäisen harvinainen geeni, jonka avulla aivomme pystyvät käsittelemään marismeja. Yhdessä me kolme muodostammekin sellaisen kokonaisuuden, joita universumi ei tuota kovin usein. Trio Aivohalvauksenakin tunnettu kolmikkomme ei ehkä uppoa jänkhään, mutta B4R Nelkun sohvaan saatamme kyllä vajota - äänekkäästi räkättäen ja turkulaista alkuperäisväestöä tuskastuttaen toki.

Mari, Maarit ja Tic
Yhdistävien ominaisuuksien lisäksi trioomme mahtuu myös yksi erottava tekijä: noin 300 kilometriä. Neitokaiset asustavat siis Turussa, tuossa rakkaassa opiskelukaupungissani, jossa en valitettavasti kykene ihan joka viikonloppua viettämään. Tämä on toki ehkä ihan hyväkin, sillä tällä muotoa yhteisistä päivistä muodostuu melkoisia hauskanpitomaratoneja - sitä paitsi meidät ehkä heitettäisiin Turusta pysyvästi pihalle, jos ympäri vuoden jostain korttelista kuuluisi tangovibralla varustettua moniäänistä laulantaa. 


Aivohalvaus-kokoontumisajoja pyrimme järjestämään säännöllisin väliajoin, ja mikäpä sen mukavampaa, kun minullakin on vähän lisäsyitä lähteä kyläilemään Turkuun. Seuraavaa reissua olen pienessä päässäni suunnitellut jonnekin lokakuun huiteille, ja kokisin vahvasti, että turkulaiskaksikon olisi talvella syytä raahata luunsa myös tänne Etelä-Pohjanmaalle herättämään pahennusta/hyvennystä.

Terveisiä Turkuun siis vaan. On jo ikävä!

8 kommenttia:

  1. Viime vuonna mullakin jysähti kahden Jonkun Tärkeän astuessa salakavalasti elämääni. Ei sinunkaan aivoissa ole mitään vikaa eikä Marinkaan, vaikka marismeja viimeksi mainittu Trio Aivohalvauksen osapuoli tuottaa hämmentävän tiuhaan. Toisaalta on sääli, ettei joka päivä saati ees joka viikko kuulu jossain turkulaisessa korttelissa upeaa vibralaulantaa, mutta armahdettakoon turkulaisia liialliselta upeudelta ja säkenöivältä kolmikolta.

    Oletta rohki mahtavia emäntiä kummatkin!

    P.S. Samba rumba villihevosbueno ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. La conga chachacha!

      Joo ei Marinkaan aivoissa mitään vikaa ole, hän on vain hieman... erityinen :D:D

      Poista
  2. Tykkään teidän marismeja ymmärtävästä geenistänne :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu sietää tykätäkin :D Onneksi saan nykyään jakaa vähän tätä suurta vastuuta jonkun kanssa, ettei kaikki käsittäminen ole ihan vaan mun varassa :D

      Poista
    2. Sitä paitsi marismit paranee vanhetessaan ja niitä on helpompi käsittää.

      Poista
  3. Kaskas, kiva kun on hubaa turkkusses! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ohan siellä! Voiskin treffata joku kerta taas ku tuun sinne! On se välillä ihan hassua tulla Turkuun kun tuntuu että kotiinsa tulee vaikka sitten kuitenkaan ei... Just viime reissulla satuin pyörimään paljon nostalgisilla paikoilla ja jotenkin tajusi kuinka kauan siitä oikeesti onkin kun muutin jo pois... Mutta josko nyt uusilla VR:n hinnoilla kärsis käydä useemmin kylässä :)

      Poista

Kerro!