lauantai 27. elokuuta 2016

Viikon suosikkikynnet, osa 30

Tällä viikolla esittelyyn pääsee mustavalkoinen lakkaus, joka kaikkien värien keskellä tuntuu yllättävän raikkaalta. Olen tykännyt kovasti tästä omasta tavastani esitellä aina viikon suosikkikynnet, sillä lakkauksia syntyy enemmän kuin mistä on aikaa blogata ja tällä tavalla saan esiteltyä aina suosikit tarkemmin. Loput kynsiaskartelut pääsevät viikon kollaasiin, joten kaikki saavat oman hetkensä julkisuudessa eikä kellekään tule paha mieli. 

Mustavalkoinen värimaailma oli melkeinpä pakollinen, sillä näiden kynsien kanssa olin matkalla Turkuun erään mustavalkoisissa pelaavan jalkapallojoukkueen kotipeliä katsomaan. Kannatuskynsiä on askarreltu paljon ennenkin, ja niillä on varsin hyvä toimintaprosentti: enpä juuri enää uskalla suosikkijoukkueita mennä katsomaan väärän värisillä kynsillä tästä syystä. Tälläkin kertaa taikakynsillä oli toivotunlainen vaikutus, vaikka sarjakärjen ja sarjajumbon kohtaamisessa ei tainnut hirveästi jännitysmomenttia olla... Silti oli pakko olla oikeat sävyt kynsillä!

Aloitin tekemällä mustavalkoisen liukuvärin. Näin suurella kontrastilla liukua on vaikea saada pehmeäksi vain kahdella värillä, joten ujutin väliin myös pari harmaan sävyä. Liukuvärissä käytin Essencen lakkoja Wild White Ways (valkoinen), Grey Zone (vaaleanharmaa) ja Rock My World (tummanharmaa) sekä Kikon mustaa nro 275.


Tällä liukuvärillä olisi melkeinpä selvinnyt jo sellaisenaankin, mutta eihän se nyt käy laatuun. Kuka nyt käyttäisi vain tunnin kynsien lakkaamiseen, äkkiä leimausvärkit käteen ja sotkemaan mustalla leimauslakalla! Ideana oli leimata geometristä kuviota mustalla, jolloin se häviää liukuvasti pohjaan. Kuvion ei saisi olla liian peittävä, ettei kynsille päädy pelkkää mustaa, joten valitsin kuvion ÜberChicin laatalta 6-02. Leimauslakkana Konadin musta.


Asettelin vielä kalpean kultaisia glittereitä strategisiin kohtiin kuviossa, mutta tuo vaihe ei hirveästi tuonut mitään lisää tähän lakkaukseen - ilmankin olisi selvinnyt. 

Näillä kynsillä olisi viihtynyt pidempäänkin, vaikka oikeastaan niitä pidin poikkeuksellisen kauan torstai-illasta sunnuntai-iltaan! Mustavalkoinen ihastutti niin paljon, että ensi viikonkin suosikit saattavat olla mustavalkoiset :D 

Viikon muihin lakkailuihin mahtui aika moniväristä menoa. Kirjoitushetkellä mustavalkoiset ovat Instagram-yleisön tykkäysten perusteella tasoissa vasemman alareunan violettien tapettileimojen kanssa. 


Muita lakkauksia voi käydä tutkimassa tarkemmin Instagramin puolella, jossa aina kerron lyhyesti käytetyistä lakoista ja välineistä. Oliko meillä tällä kertaa samat suosikit, vai menikö joku mustavalkoisten ohi? 

8 kommenttia:

  1. Aivan ihanat nuo mustavalkoiset kynnet - sekä leimausten kanssa että myös ilman niitä! Tykkään kovasti. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mustavalkoinen toimii kyllä aina.

      Poista
  2. Mustavalkoisten ja tapettileimausten välillä on mahdoton valita, molemmat todella nättejä! :) Ja tuo fanikynsiin/tmv. liittyvä taikausko on totta. Tai ainakin luulisin niin, en oo uskaltanu kokeilla entäpä jos -vaihtoehtoa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on parempi kun ei mene kokeilemaankaan, siitähän se taikausko vaan pahenee jos kävisikin joskus huonosti ilman kannatuskynsiä!

      Kiitos :)

      Poista
  3. Ohhoh mitä upeuksia ootkaan taas taikonut! Näistä on kyllä vaikeaa valita suosikkia :) Kaikista tykkään, mutta ehkä nuo tapettileimat on kuitenkin omasta mielestä upeimmat? Toki mustavalkoisetkin on hurjan hienot ♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Nena Sofia ♥ Tapetit oli kyllä kans kivat, etenkin koska violetti on niin ihana.

      Poista
  4. Tosi upeita lakkauksia! Itse tykkään eniten noista tapettileimoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Sanon tuota laattaa tapettilaataksi kun sillä on paljon senhenkisiä kuvioita. Pitäisikin tehdä enemmän tapettikynsiä :)

      Poista

Kerro!