tiistai 8. marraskuuta 2016

Viikon suosikkikynnet, osa 37

Laitetaanpas pidemmittä höpinöittä esittelyyn seuraavat suosikkikynnet. Tässä satsissa oli paritkin ehdokkaat, mutta liian ihana punainen hololakka vei voiton. 

The Mighty Red Baron on Colors by Llarowen tuotantoa ja se oli pakko saada, vaikka satun omistamaan samalta merkiltä myös Pirates of Penzancen, joka on myös upea punainen holo (sitä on käytetty esimerkiksi näissä Wales-kynsissä kesällä). Käytin sitä heinäkuussa niin monesti, että pullo alkoi näyttää uhkaavasti vajumisen merkkejä, joten päätin ehdottomasti tarvitsevani Punaisen paronin ikään kuin varakappaleeksi (merirosvoja kun ei enää ollut valikoimissa). Tarkempaa vertailukuvaa en ole ottanut, mutta Punainen paroni vaikuttaisi olevan hieman syvemmän punainen ja holohippua saattaa olla hieman vähemmän tai ainakin erityylistä. Upeita ovat kummatkin ja kyllä, tarvitsen molemmat.


Puolikuutyyppiset leimaukset ovat yksi suosikkitapani koristella kynsiä erityisesti jos pohjalla oleva lakka on liian upea peitettäväksi. Pääsin samalla testaamaan Born Prettystä testiin saamaani leimauslakkaa, josta olin kuullut kehuja. Konadin valkoisen loputtua en ole saanut mitään valkoista leimauslakkaa toimimaan kirkkaiden leimasimien kanssa, mutta tämä toimi. Suhtaudun ehkä pienellä varauksella kiinalakkoihin, mutta tämä kun ei tule suoraan kynnelle vaan useamman lakkakerroksen päälle, ei pelottanut että sormet putoavat pois. Tuli ehkä lievä tarve saada useampikin väri... onneksi nämä eivät ole kalliita.


Viivahässäkkäleima on ÜberChicin laatalta 5-03, joka tuli samassa kuormassa Punaisen paronin kanssa Hypnotic Polishilta. Ihan huippua, että noita laattoja saa nyt EU:n sisältä ja vieläpä ihan kohtuuhintaan. 


Taidanpa näitä kuvia katseltuani mennä öljyämään kynsinauhani.

Tämän satsin muut lakkaukset näyttivät tältä:


Huomaa kyllä, että tykkään varsin simppeleistä kynsistä. Tuntuu edelleen siltä, ettei liian monimutkaisia virityksiä jaksaisi katsella yhtään omien sormenpäidensä koristeena. Onneksi ei ole pakko :) Jos muissa kynsissä käytetyt lakat tai menetelmät kiinnostavat, voit käydä Instagramissa lukemassa niistä lisää. Siellä mennään reaaliajassa eli muutamat kynnet on jo näidenkin jälkeen ehditty askarrella. Suunnitelmissa olisi kehitellä häämöttävän kolmen kiloseuraajan kunniaksi myös jotain arvontaa. Kunhan ehtisi! 

Menikö suosikkivalinta oikein? 

2 kommenttia:

Kerro!