lauantai 31. joulukuuta 2016

Lumihiutalekynsien saattelemana uuteen vuoteen!

Ehdin kuin ehdinkin vielä saada tämän vuoden puolella viimeiset suosikkikynnet julkaisuun. Hullu joulukuu vetelee viimeisiään, ja ensi viikolla nautitaankin sitten jo tammikuun vilskeestä - rauhoittumista ei siis taida olla hetkeen luvassa. Mutta mikäpä siinä, kun tykkää töistään, kivahan sitä duunia on painaa.

Tein joulun alla uusista jouluverhoistani inspiroituneena lumihiutalekynnet, joihin ihastuin kovasti. Valkoiselle pohjalle leimailin mallin mukaisesti harmaita, vaaleanpunaisia ja punaisia hiutaleita, enkä voinut olla tuijottelematta lopputulosta. Vaaleanpunainen ja harmaa näyttävät niin söpöiltä yhdessä, ainakin valkoisella pohjalla. 


Valkoisessa pohjassa on sekin hyvä puoli, että melkeinpä mikä tahansa pigmenttinen lakka toimii leimauksessa. Näistäkin leimauksessa käytetyistä lakoista vain tuo punainen on varsinaisesti leimauslakka, Colour Aliken Rudolph. Harmaat hiutaleet on leimattu Lumenen Gel Effect -lakalla Aamun tuoksua/Gentle Breeze. Vaaleanpunaisiin käytin Colour Aliken söpöistä söpöintä lakkaa nro 510. Hiutaleet ovat peräisin joltain käytettyinä ostetuilta kiinalaatoilta, joilla ei ole kummempia tunnisteita. Inspiraationa toimi tosiaan Jotexin Snöflinga -kuosi, joka olikin vähän tyttömäisempi livenä kuin ehkä kuvittelin. Hyvin ajaa asiansa kuitenkin kausiverhona, oikeastaan kiva kun ei ole liian tumma näin pimeimpänä aikana vuodesta!
Kuva Jotexin sivuilta.

Jouluisen sävyisiä ja teemaisia lakkauksia tuli tehtyä tässä viime aikoina useammatkin. Näistä monet olivat ihan suosikkiainesta, mutta ihana väriyhdistelmä vei nyt voiton.


Tietoja näistä kollaasin kynsistä voi käydä katselemassa Instagramista. Minä laitan nyt uuden vuoden kynnet kuntoon ja alan ihmetellä, mitä sitä näin aattona touhuaisi.

4 kommenttia:

  1. Verhot on tosi kauniit joten eipäs ihme että niiden inspiroimat lakkaukset ovat ihan super hienot! Hyvää uutta vuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sole ihanainen! Hyvää uutta vuotta sullekin ♥

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Kata! Saa nähdä saanko verhot vaihdettua epäjouluversioihin huomenna, olen aika legendaarisen huono verhojenvaihtaja :D

      Poista

Kerro!